Mitä matkailijan on hyvä tietää antibioottiresistenssistä

Kaupallinen yhteistyö

WHO on tunnistanut mikrobilääkeresistenssin yhdeksi maailman pahimmista terveysuhista. On arvioitu, että vuonna 2050 vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamiin infektioihin kuolevien ihmisten määrä nousee 10 miljoonaan vuosittain. Nämä bakteerit voivat levitä terveyden- tai sosiaalihuollon yksiköiden lisäksi myös bakteerien kantajien perheenjäseniin ja läheisiin.

Mistä resistenttejä bakteereita ilmaantuu?

Antibiootteja käytetään paitsi avohoito- ja sairaalainfektioihin, mutta myös eläinlääkinnässä sekä infektioiden hoitoon että lihantuotannon lisäämiseen. Lisäksi huonon valvonnan maissa on todettu runsaita antibioottijäämiä lääketehtaiden puhdistamattomissa jätevesissä. Kaikki nämä lisäävät valintapainetta yhä resistentimpien bakteereiden kehittymiseen.

Kyse ei ole enää pelkästään yksittäisille tavanomaisille antibiooteille vastustuskykyisistä bakteereista, vaan enenevästi myös yhä useampi antibioottiryhmä on menettämässä tehoaan. Vaikutus näkyy niin virtsatieinfektioiden kuin vakavampien infektioiden, kuten verenmyrkytysten, hoidossa, jolloin tarvitaan yhä laajakirjoisempia ja kalliimpia lääkkeitä. Ihmis- ja eläinlääkinnässä antibioottien käyttöä onkin Suomessa onnistuttu selvästi vähentämään viime vuosina, eikä antibiootteja käytetä eläimille tuotannon lisäämiseksi.

Miten antibioottiresistenssi liittyy matkailuun?

Koronapandemian tasaantuessa matkailu on jälleen elpymässä. Paitsi mahtavia muistoja ja onnistuneita valokuvia, matkailija voi myös tuoda kotimaahan mukanaan suolistossaan resistenttejä suolistomikrobeja. Esimerkiksi Kaakkois- ja Etelä-Aasian matkailijoista suuri osa kolonisoituu ns. ESBL-tekijää (ESBL=extended spectrum betalactamase) kantavilla enterobakteereilla. Valtaosa kefalosporiiniantibiooteista, joita usein käytetään vakavien infektioiden hoitoon, ei enää tehoa näiden bakteerien aiheuttamiin tulehduksiin. Vaikka kantajuus kestääkin yleensä enintään joitakin kuukausia eikä suurin osa kantajista sairastu, ne voivat ehtiä aiheuttaa ongelmia matkailijan itsensä lisäksi myös hänen lähipiirilleen – ja jos sattuu joutumaan sairaalaan pian kotimaahan palattuaan – myös sairaalaympäristössä.

Vaikka matkailun merkitys saattaa tuntua pieneltä verrattuna globaaliin antibioottien kulutukseen, ennen pandemiaa 350 000 suomalaista matkusti huonon ravintohygienian maihin tropiikkiin ja subtropiikkiin, ja heistä 100 000 henkilön on arvioitu tuoneen mukanaan resistenttejä suolistomikrobeja. Maailmanlaajuisesti varovaisenkin arvion mukaan 100 miljoonaa matkailijaa kantaa vastustuskykyisiä bakteereja kotimaihinsa palatessaan.

Mitä yksittäinen matkailija voi tehdä välttääkseen resistenttien suolistobakteerien kotoutumisen suolistoonsa?

Yksilötasolla tärkeimmät riskitekijät resistenttien suolistobakteerien kotoutumiselle ovat matkan kohde, matkaripuliin sairastuminen ja antibioottien käyttö. Probioottien käytön ei taas ole todettu suojaavan resistenteiltä suolistomikrobeilta. Matkaripulin välttämiseksi ruoan puhtaus ja hyvä käsihygienia ovat tärkeitä, mutta huolellisistakin välttämistoimista huolimatta moni sairastuu, sillä ruoka saattaa saastua suolistomikrobeilla valmistamisen jälkeen esim. henkilökunnan käsistä tai huonojen säilytysolosuhteiden vuoksi.

Tärkein matkailijan itsensä hallittavissa oleva keino on välttää ei-välttämättömiä antibioottikuureja. Matkaripuliin otettu antibioottikuuri kaksinkertaistaa resistenttien suolistomikrobien kantajuuden todennäköisyyden; ja esimerkiksi Etelä-Aasiassa matkaripuliin antibioottikuurin syöneistä 80 %:n ulostenäytteistä löytyy resistentti suolistomikrobi. Nämä ulostebakteerit ovat lähes aina resistenttejä myös matkaripulin hoitoon yleisimmin käytettäville antibiooteille, kuten fluorokinoloneille tai makrolideille. Siten muutkin kuin beetalaktaamiantibiootit (esim. kefalosporiinit) lisäävät ESBL:ää kantavien bakteerien kantajuuden riskiä. Tästä riskistä huolimatta esimerkiksi Yhdysvalloissa valtaosalle matkailijoista on viime vuosiin saakka määrätty mukaan antibioottikuuri ”varmuuden vuoksi” omahoidoksi. Tätä voi pitää varsin kestämättömänä toimintamallina, sillä matkaripuli kiusallisuudestaan huolimatta johtaa äärimmäisen harvoin vakaviin komplikaatioihin. Suomessa suositellaankin nykyisin antibioottikuurin mukaan ottamista vain sellaisiin tilanteisiin, joissa matkailijalla on sellainen vakava perussairaus, jota matkaripulin pitkittyminen voi pahentaa eikä matkakohdetta voida vaihtaa.

Jos matkaripuliin ei liity korkeaa kuumetta, hoidon kulmakivet ovat riittävä nesteytys ja tarvittaessa ripulilääke yli 12-vuotiaille. Vaikka kehittyvissä maissa paikalliset terveysasemat eivät aina tunnukaan vastaavan kotimaisia standardeja varustelultaan tai osaamistasoltaan, terveydenhuoltoon kannattaa hakeutua. Suomessa katsotaan, että ne tilanteet, joissa antibioottia on ripuloivalle matkailijalle välttämätöntä käyttää esimerkiksi korkean kuumeen tai heikentyneen yleiskunnon vuoksi, vaativat terveydenhuollon ammattilaisen arvion vakavien sairauksien, kuten malarian tai verenmyrkytyksen, poissulkemiseksi. Näissä tilanteissa on myös syytä olla yhteydessä omaan vakuutusyhtiöön oikean hoitopaikan arvioimiseksi.

Koska antibiootteja saa monesta maasta ilman reseptiä ja niitä saatetaan tarjota paikallisesta apteekista jopa oireenmukaisena ripulinhoitona, on matkailijan syytä aina tarkistaa, mitä lääkettä paikallisapteekista mukaansa saa.

Matkailijakin voi siis osaltaan vaikuttaa mikrobilääkeresistenssin leviämiseen.

Kirjoittajat:

Tinja Lääveri, LT, sisätautien erikoislääkäri, infektiosairauksiin erikoistuva lääkäri, HUS Tulehduskeskus

Milla Summanen, PhD, Medical Lead, Pfizer

Jaa artikkeli: