Koronaepidemian huippu saavutetaan Suomessa muutaman viikon päästä. Huoli julkisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kestävyydestä on kansallinen – ei kilpailu yksityisen ja julkisen välillä. Yksityisellä sektorilla on tarjota runsaasti resursseja, joiden avulla kriisin aiheuttamia haasteita voidaan ratkaista. Valitettavasti yksityisen kapasiteetin suunnitelmallisesta hyödyntämisestä ei ole toistaiseksi keskusteltu.

Yrityksillä ja järjestöillä on hoito- ja hoivapalveluissa vapaana tai vapaaksi järjesteltävissä noin 4 000–5 000 vuodepaikkaa, joista satoja on sairaalatasoisia tai sellaisiksi muutettavissa. Satoja päteviä sote-alojen ammattilaisia on lomautettuna ja valmiina töihin. Kriisin yhteydessä ei siis tarvitse puhua opiskelijoiden palkkaamisesta tai urheiluhallien käyttöönotoista.

Yksityiset sote-yritykset ja järjestöt pystyvät tuottamaan 4 000 koronatestausta päivässä, eli yli tuplaamaan Suomen tämänhetkisen testausmäärän. Ne pystyvät hoitamaan koko testauksen ketjun näytteenotosta jäljittämiseen asti.

Yksityiset sote-yritykset ja järjestöt pystyvät tuottamaan 4 000 koronatestausta päivässä,

Poikkeusoloissakaan sote-palveluiden saatavuus ei saa kärsiä enempää kuin on täysin välttämätöntä. Riskiryhmien ja pitkäaikaissairaiden hoitotasapainon on pysyttävä hyvänä. Kansalaisten on saatava tarvitsemansa sote-palvelut mahdollisimman normaalisti. Erikoissairaanhoidon jonot eivät saa kasvaa liikaa.

Julkisen sektorin kysyntäpainetta myös muissa kuin koronaviruspotilaiden hoidossa kannattaa purkaa yksityiselle sektorille jo nyt, jotta tilaa vapautuu koronapotilaiden hoitoon julkisella sektorilla. Yksityiset lääkäriasemat pystyvät ottamaan vastaan kaikkia avovastaanottokäyntejä suun terveydenhuollosta työterveyshuoltoon ja leikkaustoimintaan.

Yksityisten resurssien hyödyntämistä täytyy suunnitella yhdessä nyt. Ei vasta sitten, kun tarve ajankohtaistuu ja tilanne kaatuu päälle.

Eveliina Vigelius

asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry

Oletko lääkäri, hammaslääkäri, proviisori tai farmaseutti? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.

Lue lisää aiheesta: