Suomalaista terveydenhuoltoa kehitetään ympäri maata, potilaan parhaaksi, koko ajan ja joka päivä, vaikka sitä ei uutisia seuraamalla hevin uskoisi. Terveydenhuolto ei ole pelkästään kriisissä, kärsi resurssipulasta ja rahoituksen puutteesta.

Tästä ei jäänyt mitään epäselvyyttä, kun Mediuutiset julkisti Terveysalan sata vaikuttajaa -listansa viime viikolla Alma-talolla vietetyssä juhlassa.

Sadan terveysalan vaikuttajan lista on toimituksen keräämä, nyt jo 22 kertaa koottu. Nimet, haastattelut ja perustelut löytyvät täältä. Listalle poimitaan ihmisiä, yhteisöjä ja yrityksiä, jotka toimituksen näkemyksen mukaan ovat vaikuttaneet positiivisella tavalla terveydenhuoltoon ja edistäneet sen toimintaa merkittävästi.

Listalle on valittu henkilöitä, jotka ovat toiminnallaan nousseet esiin nimenomaan tänä vuonna. Siksi mukana ei ole aina kaikkia isoissakaan päättävissä viroissa olevia henkilöitä. He tekevät toki tärkeitä päätöksiä, mutta jotta voimme uudistaa listaa vuosittain ja nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti erilaisia vaikuttajia, haemme suurennuslasilla juuri kuluneena vuonna tehtyä hyvää työtä. Parasta A-ryhmää siis.

Olisi helpompaa koota rajaton nimilista, onnistujia on aina sataa valittua paljon enemmän.

Mukana olevat edustavat usein myös isompaa joukkoa, toisinaan ehkä kokonaista ammattikuntaa, mutta listalla on ehdottomasti myös henkilöitä, joiden ansiot ovat yksinomaan heidän omiaan.

Mukana on myös kaksi yhteistyössä tehtyä listaa. Kandien valinnat ovat tehneet lääketieteen kandiseurat, ja vuoden väittelijöiden listauksen ovat laatineet lääketieteellisten tiedekuntien edustajat.

Tehtävä on meille mieluinen, mutta ei aina ole helppo. Taustalla on tuntien työ, hikeä ja kyyneleitä, kuten tavataan sanoa. Karsintaa joudutaan tekemään pitkin vuotta. Olisi helpompaa koota rajaton nimilista, onnistujia on aina sataa valittua paljon enemmän.

Harras toiveeni on, että jokaista sataa vaikuttajaa kiitetään myös heidän omassa työyhteisössään. He ovat sen ansainneet, sillä kuten juhlavieraamme monella suulla totesivat, kaikkien näiden lopputulosten takana on uskomaton määrä työtä, yhdessä tai yksin tehtynä.

Näitä onnistumisen tarinoita ei kuulla koskaan liikaa ja kiitos on osoitus arvostuksesta.

Paljon onnea vielä kerran kaikille! Ja saa somettaa #terveysalansatavaikuttajaa.

Lue seuraavaksi: