Yritykset haluaisivat kieltää tupakoinnin
Tutkimuksen mukaan 43 prosenttia yrityspäättäjistä on sitä mieltä, että tupakoinnin kieltäminen työpaikoilla lisää työtehoa, ja 73 prosenttia kokee yrityksen huolehtivan työntekijöiden terveydestä kieltämällä tupakoinnin.
Soprano Oyj:n teettämään tutkimukseen vastasi 2065 henkilöä, jotka kuuluvat yrityksensä ylimpään tai keskijohtoon. Vaikka sauhuttelu nähdään haitallisena, viidennes päättäjistä pelkää, että yritys antaa itsestään vanhanaikaisen kuvan, jos tupakointi työpaikoilla kielletään. Lisäksi kolmasosan mielestä tupakoinnin kieltäminen antaa yrityksestä jäykän kuvan.
Melkein puolet, 41 prosenttia, suomalaisyrityksistä kannustaa tupakoimattomuuteen. Suurin osa yrityksistä, 78 prosenttia, rajoittaa, ja 12 prosenttia kieltää työpaikalla tupakoinnin kokonaan.
Vaikka yrityspäättäjät periaatteessa haluaisivat vähentää tupakointia, vastaajista 42 prosenttia kertoi, ettei yrityksillä ole suunnitelmissa rajoittaa tupakointia työaikana. Vain 12 prosentilla oli aikeita rajoittaa tupakointia lähiaikoina.
450 000 työtuntia savuna ilmaan
Kansanterveyslaitoksen mukaan Suomessa noin 20 prosenttia väestöstä tupakoi, työssäkäyviä arviolta 900 000. Suomen ASH (Action on Smoking and Health) Ry:n mukaan päivittäin tupakoiva polttaa keskimäärin 20 savuketta päivässä, 1-2 tunnin välein. Mikäli työaikana poltetaan puoli tuntia päivittäin, vuositasolla yhteensä 450 000 työtuntia haihtuu savuna ilmaan eli Lappeenrannan kokoinen kaupunki seisoo koko työpäivän tupakalla jokaisena työpäivänä.
Yksikönjohtaja Marjo Heikinheimo Medivire Työterveyspalveluiden Kampin työterveysasemalta korostaa työterveyshuollon merkitystä tupakoinnin lopettamisessa.
- Työterveyshuolto on mainio kumppani yrityksille, jotka haluavat auttaa työntekijöitään tupakoinnin lopettamisessa. Halua lopettamiseen löytyy, sillä jopa seitsemän tupakoitsijaa kymmenestä tahtoisi lopettaa tupakanpolton, mainitsee Heikinheimo.
Heikinheimon mukaan työterveyshuolto tarjoaa tietoa ja mahdollisuuksia lopettamiseen muun muassa ryhmävierotusmuotojen avulla. Osa yrityksistä osallistuu työntekijöiden nikotiinikorvaushoitojen kustannuksiin.
Aiemmin verkkopalvelussa
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
