Yli puolet haluaisi kipulääkkeet kaupan tiskille
Hieman yli puolet kuluttajista ostaisi mieluiten itsehoitolääkkeitä päivittäistavarakaupasta, selviää Suomen Kuluttajaliiton tilaamasta tutkimuksesta.
Päivittäistavarakaupasta hankittaisiin mieluiten kipu-, yskän- ja nenän tukkoisuutta lieventäviä lääkkeitä.
Liiton jäsenille viime helmikuussa suunnattu kyselytutkimus kertoo lisäksi, että 68 prosenttia olisi valmiita itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamiseen, vaikka he olivat erittäin tyytyväisiä apteekin sijaintiin, valikoimiin ja aukioloaikoihin.
Itsehoitolääkkeiden myynnin vapautumista piti hyvänä melkein puolet, kun taas kielteisesti asiaan suhtautui vajaa kolmannes.
Tutkimus on tehty opinnäytteenä Jyväskylän ammattikorkeakoulun matkailu-, ravitsemis- ja talousalalla. Kyselyyn vastasi lähes 600 ihmistä, joista naisia oli 75 prosenttia.
Opinnäytteentekijät tekivät Anne Savolainen ja Minna Vuorinen. He katsovat, että koska lääkeala on tarkasti säädeltyä ja sen tavoitteena on lääkkeiden turvallisen käytön varmistaminen kuluttajalle, itsehoitolääkkeiden myynnin laajentamisen selvittelyssä kannattaisi analysoida Tanskan ja Norjan vapaiden lääkemarkkinoiden toimivuutta.
Aiemmin verkkopalvelussa
HOIDON VIIVEET
Anna Niemelä, 21.5.2013Syöpähoitojono toi uhkasakon
Sairaanhoitopiiri ihmettelee aluehallintoviraston uhkasakon perusteluja. »
