Erpo Pakkala, 14.9.2005, 10:17

Viinaveron nosto saa kannatusta

Terveydenhoitajaliitto vaatii, että suurimmat alkoholihaitat aiheuttavien väkevän viinan ja oluen alkoholiveroa on nostettava. Liiton mukaan veroalen jälkeiset akuutit alkoholihaitat ovat nyt nähtävissä.

- Alkoholin kokonaiskulutus on kasvanut voimakkaasti. Suurinta myynnin kasvu on ollut väkevien viinojen kohdalla. Oluen hintakilpailu on tehnyt siitä vähittäiskauppojen "sisäänheittotuotteen". Hinnan alennus näyttää lisänneen suurkuluttajien ja syrjäytyneiden alkoholin kulutusta. Katkaisuun ja hoitoon tulevat ihmiset ovat aiempaa huonommassa kunnossa; humala on pahempi ja pärjääminen muutoinkin heikompaa. Mikä huolestuttavinta joissakin nuorisoryhmissä ryyppääminen on muuttunut rankemmaksi, todetaan liiton tiedotteessa.

Alkoholin haitat eivät koskaan kohdistu vain käyttäjään itseensä, vaan ne uhkaavat myös läheisten ja lähiympäristön terveyttä ja hyvinvointia, terveydenhoitajat muistuttavat.

Terveydenhoitajaliiton mielestä vuoden 2004 veroalen tavoitteena oli verotuottojen turvaaminen, ei kansanterveyttä vaarantavien haittojen minimointi. Nykyinen hallitus on sitoutunut Valtioneuvoston periaatepäätökseen, jonka tavoitteena on alkoholin kulutuksen vähentäminen. Nyt eduskunnan on tehtävä viipymättä kansanterveyttä edistävä alkoholiveron korotuspäätös.

Eilen julkistetun Terveyden edistämisen keskuksen Päihdebarometrin mukaan 90 prosenttia päihdeasioista vastaavista johtajista ja järjestöjohtajista pitää alkoholin hintapolitiikkaa merkittävänä ehkäisevän päihdetyön keinona.

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen mukaan yksi alkoholihaittoja vähentävä keino voisi olla mainonnan rajoittaminen.

- Se näyttää olevan tehokkaampi keino kuin sellaiseen kilpajuoksuun lähteminen, jossa alkoholin mainontaa torjuttaisiin kalliilla kampanjoilla, ministeri totesi Valtakunnallisilla päihdepäivillä.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2