Virpi Ekholm, 10.1.2006, 11:22

Verenluovutus hyväksi sydämelle

Elimistön liika rauta altistaa valtimonkovettumataudille ja sydänkohtauksille. Verenluovutus voi vähentää erityisesti miesten riskiä, osoittaa Kuopion yliopistossa valmistunut, LL Tomi-Pekka Tuomaisen väitöstutkimus.

Tutkimuksessa oli mukana noin 3 000 keski-ikäistä miestä Kuopiosta ja lähikunnista. Se tehtiin vuosina 1997–2003, osana Kansanterveyden tutkimuslaitoksen Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -tutkimusta.

Miehet, jotka olivat vapaaehtoisia verenluovuttajia, kokivat yhdeksän vuoden seuranta-ajan kuluessa viisi kertaa vähemmän sydänkohtauksia kuin miehet, jotka eivät luovuttaneet säännöllisesti verta.

Väitöskirjatyössä tutkittiin myös elimistön rautavarastojen määrän yhteyttä sydänkohtausvaaraan. Miehet jaettiin kolmeen luokkaan elimistön rautavarastojen määrän mukaan.

Miehet, joilla rautaa oli eniten, olivat noin kolminkertaisessa sydänkohtausvaarassa verrattuna niihin, joilla rautaa oli vähiten. Raudankertymistä aiheuttava geenivirhe lisäsi sydänkohtausvaaran noin kaksinkertaiseksi.

Kuukautiset suojaavat naisia

Rautaa voi kertyä elimistöön liiallisesti, koska elimistöllä ei ole aktiivista keinoa raudan poistamiseen. Säännölliset kuukautiset pitävät hedelmällisessä iässä olevien naisten rautavarastot alhaisina, mutta miehillä vastaavaa luonnollista suojakeinoa ei ole.

Mekanismia, joka aiheuttaa raudan ja valtimosairauden yhteyden, ei tarkasti tunneta. Todennäköisin vaikutusmekanismi on elimistön lisääntynyt hapetusstressi, joka puolestaan häiritsee valtimonseinämän normaalia aineenvaihduntaa ja lisää verenkierron rasva-aineiden muuntumista valtimotautia edistäväksi.

LL Tomi-Pekka Tuomaisenepidemiologian alaan kuuluva väitöskirja Elimistön rauta ateroskleroosin ja sydäninfarktin vaaratekijänä tarkastetaan Kuopion yliopistossa perjantaina 13.1.

Tuomainen työskentelee Kansanterveyslaitoksella ympäristöepidemiologian yksikön tutkijana.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Verenluovutus hyväksi sydämelle 5.10.2008 19:25

En menisi heti uskomaan tuota tutkimusta. Suomessa tutkitaan kaikki mikä liityy ihmisen ja varsinkin SUOMALAISEEN MIEHEEN ja sen elämän tyyliin.Ei ihme jos on lääkäripula kun kaikki tuntuu tutkivan jotain SUOMALAISEEN MIEHEEN liityvää.

Sivu: 1 / 2