Venäjän metsäpaloista oireita Suomessa
Venäjän metsäpaloista leviää aika ajoin ilmavirtausten mukana savua Kaakkois- ja Etelä-Suomeen, tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa ilman hiukkaspitoisuudet ovat tänään olleet jopa kymmenkertaiset normaaliin verrattuna. Myös pääkaupunkiseudulla pienhiukkasten pitoisuudet ovat YTV:n mittausten mukaan hieman tavanomaista korkeampia.
Tämänhetkinen tilanne ei kuitenkaan ole hälyttävä, joskaan tilanteen ei odoteta kohenevan lähipäivinä. Metsäpalot aiheuttavat pienhiukkasten ja ärsyttävien hiilivetyjen määrän lisääntymistä ilmassa. Nämä saattavat pahentaa esimerkiksi sydän- ja verenkiertosairauksia potevien ihmisten oireilua.
Savun vuoksi oireilevat henkilöt voivat vähentää altistumista pysyttelemällä savun aikana sisätiloissa ovet ja ikkunat suljettuina. Oireisiin voi käyttää sairauden hoitoon määrättyjä lääkkeitä lääkärin antamien ohjeiden mukaan.
Aiemmin verkkopalvelussa
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
