VALVONNAN RESURSSIT
Erpo Pakkala, 3.2.2012, 9:28Valviran työntekijät uupuvat
Valviran käsittelemät lupa- ja valvonta-asiat ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, resurssit sen sijaan eivät.
Viime vuonna Valvira antoi esimerkiksi 18?000 ammatinharjoittamisoikeutta koskevaa päätöstä, parituhatta enemmän kuin vuonna 2009.
Tänä vuonna lupa- ja valvontatehtävien määrä kasvaa entisestään, kun ensimmäiset reseptihoitajat valmistuvat, e-resepti otetaan käyttöön laajamittaisesti ja esimerkiksi adoptioon liittyvät asiantuntija-, lupa- ja valvontatehtävät siirtyvät Valviraan.
– Meillä on varsin niukat resurssit työmäärään nähden. Saamme uusia tehtäviä tänäkin vuonna, eikä työmäärän kasvamiselle loppua näy. Nyt esimerkiksi eduskunnan käsittelyssä on biopankkilainsäädäntö, jossa on esitetty asioita myös Valviran hoidettavaksi, sanoo ylijohtaja Marja-Liisa Partanen.
Hänen mukaansa valvonta-asioiden määrät ovat kasvaneet niin, että ilman lisävoimavaroja tehtävästä ei ole mahdollista selviytyä tulevina vuosina.
Lääkäriliitto ehdottaa uutta keskusta
Lääkäriliitto ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin uusi Fimean kaltainen, vain terveydenhuoltoon keskittyvä kehitys- ja ohjauskeskus, joka voisi helpottaa Valviran taakkaa.
– Nyt kun Suomessa on 350 kuntaa, jotka saavat tehdä niin kuin haluavat, on selvää, ettei jälkikäteisvalvonnalla voida paikata kaikkia virheitä. Uuden viraston avulla virheiden määrä voisi vähentyä ja kustannustehokkuus parantua, sanoo Heikki Pälve.
STM:n terveyspalveluosaston johtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan STM:n nykyisen linjauksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja valvonta pidetään erillään.
– Emme ole halkaisemassa THL:ää ja Valviraa. Olemme niin suuren rakenneuudistuksen edessä, että ei ole tarkoituksenmukaista keskushallinnossa puuhailla jatkuvien organisaatiomuutosten parissa. Järkevämpää on tukea ja kehittää nykyistä THL:ää ja Valviraa.
Apua on pyydetty
Valvira on vedonnut sosiaali- ja terveysministeriöön useasti lisäresurssien saamiseksi. Tuoreimmassa vetoomuksessa se toteaa muun muassa, että Suomella on muihin Pohjoismaihin verrattuna käytettävissä erittäin niukasti henkilöstöä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaan ja lupahallintoon.
Rahapula on siirtänyt myös Valviran kaavailemia tietojärjestelmäuudistuksia. Esimerkiksi Terveydenhuollon ammattihenkilörekisteri Terhikki ja alkoholielinkeinorekisteri Allu pitäisi uusia kokonaan vanhentuneen teknologian takia. Terhikin uudistaminen olisi tärkeää potilasturvallisuuden ja tietoturvan kannalta.
– Valviran määrärahoja supistetaan tänä vuonna vajaalla 150?000 eurolla, mikä entisestään vähentää voimavaroja, Partanen sanoo.
Vakituisen henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan, vajaassa 150:ssä.
Konkreettiset toimet viipyvät
STM:n ylijohtajan Päivi Sillanaukeen mukaan Valviran toimintamahdollisuuksien parantaminen on kirjattu hallitusohjelmaan. Konkreettisia toimenpiteitä on kuitenkin luvassa vasta kun peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) joukuussa perustama työryhmä saa selvityksensä valmiiksi.
STM:n terveyspalveluosaston johtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan Valvira ei selviä tehtävästään nykyisillä resursseilla.
– Ruuhkien purun lisäksi pitäisi etsiä keinoja kanteluprosessin uudistamiseksi niin, että käsittelyajat lyhenisivät pysyvästi.
Työntekijät väsyvät
Valviran lupa- ja valvontaosastojen väki on nyt purkanut urakalla valelääkäritapausten aiheuttamaa tarkistuspyyntöruuhkaa normaalin päivätyön lisäksi. Lisäksi tarkistetaan kaikkien EU:n ulkopuolelta viimeisimpien 20 vuoden aikana tulleiden, runsaan 800 lääkärin tutkintojen oikeellisuus.
– Valvontaosastolle tulleiden kanteluiden määrä kasvoi selvästi viime vuonna. Vireille tulleet asiat ovat myös olleet entistä vakavampia ja aikaa vievempiä, Partanen sanoo.
Ylisuureksi kasvanut työmäärä näkyy uupumisena, joka on kirjattu jopa toimintakertomukseen.
Partanen muistuttaa, että työnantajilla on ensisijainen vastuu seurata, johtaa ja valvoa vastuullaan olevaa toimintaa ja työntekijöitä. Hänen mukaansa valvontaviranomaiset eivät voi koko ajan valvoa, mitä terveydenhuollon kentällä tapahtuu.
Poliisin tutkinta valmistui
Helsingin rikospoliisi viimeistelee valelääkäreiden valvonnassa paljastuneisiin puutteisiin liittyvää virkarikostutkintaa, joka koskee seitsemää Valviran virkailijaa. Heitä epäillään yksittäisistä laiminlyönneistä, joita on poliisin mukaan pidettävä vakavina, koska kyseessä on ollut ihmisten henki ja terveys.
Partanen ei halua kommentoida rikosepäilyjen vaikutusta työilmapiiriin tai Valviran toimintaan mutta sanoo, että asia on tutkittava kaikilta kannoilta.
Mediaryöpytyksen kohteeksi itsekin joutunut Partanen ihmettelee valelääkäristä noussutta julkisuuskohua.
– Monissa Euroopan maissa on paljastunut valelääkäreitä. Se on vakava asia joka paikassa, mutta muualla se ei näyttäisi synnyttäneen yhtä kiivasta julkista keskustelua kuin meillä.
Sillanaukeen mukaan STM:llä on yhä luottamus Valviraa kohtaan.
– Odotamme ensin tutkinnan tuloksen ja katsomme sen jälkeen, mihin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä.
Ei työt tekemällä lopu.
Vastuu ja osaaminen on suurin ongelma.
Jos valmistuneiden lääkäreiden tiedot tulee suoraan oppilaitoksista on vastuu lähettäjällä.
Oikeuksien antaja vaan varmistaa tiedot ja myöntää oikeuden. Ei ole kovin vaikea työ.
Mutta ongelma onkin ettei edes sitä työtä osaa mihin on "korkeasti koulutettu".
Koska valvontaa ei ole ollut eikä vastuuta mistään syntyy ongelmia. Nyt nähdään vain se osaamisen ja vastuun taso realisesti. Lainvastaisesti toimiminen on moraalitonta ja välinpitämätöntä korkeasti koulutettujen suojatyö paikoissa.
Eikö Valviraa voisi alueellistaa Kuopioon? Uudet työntekijät olisivat innokkaampia kuin nykyiset. Itä-Suomen yliopistossa koulutetaan maan huippuosaajia ja moni Valviran nykyisistä työntekijöistäkin on saanut koulutuksensa Kuopiossa.
On se vaan niin väärin, että pitäisi Valvirassa töissä olevien tehdä jotain palkkansa eteen.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.