Mari Heikkilä, 11.10.2006, 8:30

Välimerellinen ruokavalio estää Alzheimerin tautia

Archives of Neurology -lehdessä julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan välimerellinen ruokavalio pienentää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Syyksi epäillään ruokavalion kykyä suojella hapettumiselta eli oksidatiiviselta stressiltä, tai kyvyllä pelkistää.

Hapettumista aiheuttavat muun muassa aineenvaihdunnan yhteydessä syntyvät vapaat radikaalit. Ne hyökkäävät solujen kimppuun, hapettavat solukalvon rasvahappoja, tuhoavat rasvoja kuljettavia lipoproteiineja ja DNA:ta. Niitä pidetään osasyyllisinä ikääntymiseen.

New Yorkin Columbian yliopiston lääketieteellisessä keskuksessa tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 2 000 ihmistä, joista 194 sairasti Alzheimerin tautia. Keski-ikä oli 76 vuotta. Tutkimukseen osallistuneet luokiteltiin sen mukaan miten välimerellisiä näiden ruokavaliot olivat. Tutkijat havaitsivat, että ihmisillä, joiden ruokavalio oli lähimpänä välimerellistä ruokavaliota, oli 68 prosenttia pienempi riski sairastua Alzheimerin tautiin. Myös niillä, joilla ruokavalio muistutti vain osittain välimerellistä, sairastumisriski oli selvästi pienentynyt verrattuna ruokavalioltaan tavanomaisiin amerikkalaisiin.

– Näyttää siltä, että ruokavalio suojelee. Kun ottaa huomioon, että sama ruokavalio suojelee myös muilta sairauksilta, kuten sydän- ja verisuonisairauksilta, korkealta verenpaineelta, liikalihavuudelta ja monilta syöviltä, sen seuraaminen on joka tapauksessa järkevää. Nyt näyttää myös siltä, että se suojelee Alzheimerin taudilta, kertoi tutkimusta johtanut Nikolaos Scarmeas Medical News Todaylle.

Välimerellinen ruokavalio sisältää:

– Oliiviöljyä pääasiallisena tyydyttymättömänä rasvana

– Runsaasti hedelmiä, vihanneksia, leipää, viljatuotteita, perunoita, papuja, siemeniä ja pähkinöitä

– Kohtuullisen tai pienen määrän hapanmaitotuotteita, kalaa, kanaa

– Pienen määrän punaista lihaa

– Pienen määrän tyydyttynyttä rasvaa

– Pienen tai kohtuullisen määrän viiniä

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2