Vaihto edullisempaan kolesterolilääkkeeseen kannattaa
Edullisimpien lääkkeiden käyttö säästää rahaa sekä sairausvakuutukselta että potilaalta. Muutosvaihe aiheuttaa vaivaa sekä potilaille että lääkäreille, mutta se vaiva kannattaa Kelan tutkimusprofessorin Timo Klaukan mukaan kärsiä.
Halvinta lääkettä käyttävä ostaa lääkettään seitsemän vuotta samalla rahalla, millä kallista saa vuodeksi.
Kolesterolilääkkeisiin käytettävä rahasumma voitaisiin Klaukan mukaan helposti pienentää alle puoleen hoitotuloksen kärsimättä.
– Näin säästyvällä summalla pitäisi periaatteessa palkata jokaiseen kuntaan yksi ravitsemusterapeutti ja kaupan päälle pari terveydenhoitajaa, eli kaikkiaan yli 1 600 uutteraa työntekijää. Heidät kun usuttaisi ohjaamaan ruokatottumuksia ja elämäntapoja terveellisempään suuntaan, niin kansanterveys kohenisi kummasti, Klaukka ehdottaa Kelan sanomissa.
Klaukka kirjoittaa kolumnissaan suuresta rasvalääkesodasta, jota kolesterolilääkityksen rintamalla on pitkään käyty. Osapuolina ovat olleet keskenään kisailevat lääkeyritykset. Asetelma muuttui viime toukokuussa, kun hintaviranomaiset päättivät rajoittaa kahden kalleimman kolesterolilääkkeen korvattavuutta. Monella niiden käyttäjistä voi olla edessä valmisteen vaihto hinnaltaan edullisempaan.
Lokakuusta alkaen Lipitor- ja Crestor-valmisteista saa korvausta vain, jos sairastaa vaikeahoitoista rasva-aineenvaihdunnan häiriötä ja lääkäri on tehnyt siitä merkinnän reseptiin. Käytännössä rajoitus merkitsee sitä, että kolesterolitason alentamista on ensin yritettävä ruokavaliolla, laihdutuksella ja edullisemmilla kolesterolilääkkeillä.
Aiemmin verkkopalvelussa
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
