Virpi Ekholm, 17.2.2006, 13:49

Uusia H5N1-epäilyjä tutkitaan

Sveitsissä, Romaniassa ja Saksassa tutkitaan, onko kuolleena löydetyissä joutsenissa ihmisille vaarallista lintuinfluenssaa. Torstaina uusia tapauksia raportoitiin Unkarista ja Sloveniasta, kertoo ProMED-mail.

Asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että H5N1-virus leviää muuttolintujen mukana myös Suomeen.

Toistaiseksi tautia on EU:n alueella tavattu vain luonnonvaraisista linnuista, ei siipikarjasta. Koko maailmassa ei ole todettu yhtään tapausta, jossa ihminen olisi saanut tartunnan villistä linnusta.

Jos H5N1 leviää suomalaiseen siipikarjaan, maahan perustetaan kansallinen kriisikeskus. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa ohjeet tartuntaa ehkäisevän lääkityksen käytöstä henkilöillä, jotka joutuvat työnsä vuoksi tekemisiin sairaiden lintujen kanssa.

Tiedot ilmenevät maa- ja metsätalousministeriön eilen julkistamasta selvityksestä, joka käsittelee varautumista lintuinfluenssaan.

Pandemian riski ennallaan

Vaikka lintuinfluenssa on saapunut Eurooppaan, se ei muuta pandemian riskiä olennaisesti.

– Pandemian riski on toki sitä suurempi, mitä enemmän sairastuneet eläimet ja ihmiset ovat kontakteissa, toteaa Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Tapani Hovi tänään ilmestyneessä Mediuutiset-lehdessä.

Lisää tietoa aiheesta saa esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen tai sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta.

Maa- ja metsätalousministeriö on avannut sähköpostiosoitteen, johon voi lähettää kysymyksiä lintuinfluenssasta. Osoite on lintuinfluenssa@mmm.fi.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2