LÄÄKÄRIVÄITTELIJÄ

Uuden lääkkeen aihio voi syntyä näinkin: Idean antoi netistä tilattava rusketushormoni

  • 11.9. 12:02

Elina Heino

Kuva: Turun yliopiston arkisto

Lääketieteen lisensiaatti Ari Ahola-Olli on tarttunut väitöstutkimuksessaan yhteen suomalaisten terveyden tavallisimmista kompastuskivistä.

Hän halusi arvioida kolmen eri tutkimusasetelman kykyä löytää uusia hoitomuotoja sydän- ja verisuonitauteihin.

Ahola-Olli tarkasteli asiaa kolmesta eri näkökulmasta eli kolmea eri mekanismia, joiden arvellaan johtavan sydän- ja verisuonitauteihin.

Nämä ovat kolesteroliaineenvaihdunta, verisuonen sisäkalvon toiminta ja tulehdusreaktio.

 

Erään havainnon jäljille Ahola-Olli pääsi internetistä tilattavan rusketushormonin avulla. Häntä kiinnosti siihen liitetty sivuvaikutus, äkillinen verisuonten laajeneminen.

Osalta Ahola-Ollin tutkimista hiiristä puuttui melanokortiinien toimintaa välittävän MC1R-reseptori.

Hän tutki myös ihmiskoehenkilöitä, jotka olivat perineet vanhemmiltaan huonosti toimivan MC1R-reseptorin.

Kävi ilmi, että kyseisen reseptorin toiminnan häiriintyminen johti sekä hiirillä että ihmisillä verisuonen sisäkalvon toimintahäiriöön, joka on liitetty sepelvaltimotautiin.

– Reseptorin toimintaa lisäämällä saattaisi olla mahdollista parantaa verisuoniterveyttä, Ahola-Olli pohtii Turun yliopiston väitöstiedotteessa.

 

Voi olla, että Ahola-Olli löysi väitöstutkimuksessaan myös uuden hoitokeinon tulehdukselliseen suolistosairauteen, Crohnin tautiin, jonka eteneminen johtaa usein leikkaukseen ja suolistoavanteen tarpeeseen.

Ahola-Olli osoitti Turun yliopiston sydäntutkimuskeskukselle tekemässään väitöskirjassa, että elimistön tulehdusreaktioita välittävien interleukiinien aineenvaihduntaan vaikuttamalla voidaan ehkä auttaa Crohnin taudin hoidossa.

Tuloksen perusteella Ahola-Olli haluaisi kokeilla aloittaa Crohnin taudin hoitokokeilut daklitsumabilla.

Se on MS-taudin hoidossa tutkittu lääkeaine, joka alentaa tietyn molempiin tauteihin ehkä liittyvän sytokiinin aktiivisuutta.

 

Kolmas tulokulma Ahola-Ollillla oli etsiä perimästä geenejä, jotka muovaavat ravinnon rasvakoostumuksen ja veren kolesterolipitoisuuden välistä suhdetta sellaiseksi, että sydän- ja verisuonitautien todennäköisyys kasvaa.

Hän havaitsi, että ravinnon rasvojen vaikutus seerumin kolesterolipitoisuuksiin on suurinta ihmisillä, jotka kantavat tiettyä PARK2-geenimutaatiota.

 

Ari Ahola-Ollin väitöskirja Genetic dissection of the pathophysiologt of cardiovascular risk factors tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 15. syyskuuta.

Ahola-Olli, 29, on valmistunut lääkäriksi Turun yliopistosta vuonna 2015.

Hän työskentelee erikoistuvana lääkärin Satakunnan keskussairaalassa.

 

 

Uusin lehti

Tapahtumat

22.11. Finlandia-talo – Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄKIRJOITUS

Länsi-Pohja uhmaa sote-määräyksiä

Eri puolilla Suomea vallitseva kuntien into yhteisyrityksiin kertoo siitä, kuinka vaikeaa yhteistyö maakunnan eri kaupunkien välillä voi olla, kirjoittaa päätoimittaja Anna Niemelä.

  • 17.11. 10:33

Kolumni

Aluepolitiikkaa ja edunvalvontaa

Vaikka sopeutuminen työpaikkojen muutoksiin on kipeää, rakennemuutos perustuu kohtuulliseen näyttöön paremmasta vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta, kirjoittaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Leena Setälä.

  • 17.11. 08:52

Toimitukselta

Keskusta sai Meri-Lapissa maistaa omaa lääkettään

Meri-Lapin kuntien valtuustossa useimmat keskustalaiset äänestivät yhteisyrityksen puolesta, vaikka se pistää kapuloita rattaisiin sote-uudistuksen järjestelyille Lapin maakunnassa.

  • 15.11. 10:39

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
HUS

Erikoislääkäri määräaikaiseen viransijaisuuteen

HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija ja työnantaja. Vahvuutemme on osaava ja työssään viihtyvä henkilökunta, joka arvostaa avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Työmme tavoitteena on korkea laatu ja korostamme potilaan parasta.

HUS

Erikoislääkäri vakinaiseen virkaan

HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija ja työnantaja. Vahvuutemme on osaava ja työssään viihtyvä henkilökunta, joka arvostaa avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Työmme tavoitteena on korkea laatu ja korostamme potilaan parasta

HUS

Erikoistuva lääkäri

HUS on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija ja työnantaja. Vahvuutemme on osaava ja työssään viihtyvä henkilökunta, joka arvostaa avoimuutta ja yhdenvertaisuutta. Työmme tavoitteena on korkea laatu ja korostamme potilaan parasta.

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

KIPUPOLIKLINIKAN OSASTONYLILÄÄKÄRIN VIRKA

Olemme vireä ja aktiivinen, hyvät koulutus- ja työnohjausmahdollisuudet tarjoava työnantaja. Sairaalassamme on mahdollisuudet monipuoliseen lääkärintyöhön sekä tutkimukseen.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.