Ulkoistaminen tuo eläkeongelman
Palvelujen ulkoistamisessa on noussut esiin uusia kysymyksiä. Lahden terveyskeskuksen ulkoistaminen uhkaa aiheuttaa ongelmia työntekijöiden kunnalliseen eläketurvaan.
Lahdessa mietitään parhaillaan ratkaisua siihen, miten kunnallisen eläkevakuutuksen piirissä olevien henkilöiden eläketurva jatkuu, kun he siirtyvät yksityisen lääkäriyrityksen palkkalistoille. Kaupunginjohtaja Tarmo Pipatin mukaan lääkärifirma MedOnen kanssa on käyty jo neuvottelu eläkeasioista.
MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalaisen mukaan eräille työntekijöille tarvitaan lisäturvavakuutus. Myös kuntien eläkevakuutus Keva on huolissaan, kertoo Lahden Radio.
– Mikäli maksavien asiakkaiden määrä vähenee, voi seurauksena olla palkasta perittävän maksuprosentin korottaminen, sanoo Kevan suunnittelujohtaja Jari Sokka.
Lahden keskustan terveysasema on Suomen ensimmäinen kokonaan yksityistetty terveyskeskus. Kaupunki suunnittelee parhaillaan toisen terveysaseman ulkoistamista.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
