KEMIKAALIALTISTUS

Työterveyslaitos listasi vaarallisimmat alat kemikaalien kannalta – hitsaus yhteydessä keuhkosyöpään, rakennusten purku astmaan

  • 9.8. 11:06

Minna Pihlava

| Kuva: Colourbox

Työterveyslaitos on listannut vaarallisimmat ammattialat kemikaalialtistuksen kannalta.

Kolme vaarallisinta alaa ovat lujitemuovityö ja veneiden laminointi, rakennusten purkutyö ja metallimalmien kaivos- ja louhostoiminnan pölyiset työt.

Altistusta liittyy myös muun muassa lattiioiden päällystykseen, betonituotteiden valmistukseen, automaalaukseen, formaldehydiliimoihin, hitsaukseen ja leipomotyöhön.

Riskitöiden tautitaakkalaskelmien mukaan keuhkosyöpätapauksia esiintyy eniten hitsaus- ja polttoleikkaustyössä. Riski on myös kaivostyössä. Riskiä lisäävät muun muassa dieselpakokaasut.

Astman, keuhkoahtaumataudin ja silikoosin aiheuttama tautitaakka on suurin rakennusten purkutyössä.

Asbestialtistuminen on nykyisin vähäistä, mutta 30–50 vuotta sitten tapahtuneet altistumiset aiheuttavat edelleen ison osan ammattitaudeista. Ihotauteja tai hengitystieallergioita esiintyy eniten leipureilla, kampaajilla ja hitsaajilla. Elinikäinen henkilökohtainen ammattitautiriski oli suurin automaalarin työssä.

Noin miljoona suomalaista altistuu työssään erilaisille pölyille, kaasuille tai muille kemiallisille tekijöille. Teollisuudessa kemikaaleille altistuu 40 prosenttia työntekijöistä ja pölyille 60 prosenttia.

Altistuminen aiheuttaa ammattitauteja ja muita työperäisiä sairauksia jopa kuolemia. EU-tasolla 44 prosenttia työhön liittyvistä kuolemista aiheutuu altistumisesta vaarallisille aineille.

Työterveyslaitos on laatinut materiaaleja riskienhallinnan avuksi.

– Olemme Työterveyslaitoksessa tehneet usealle riskityölle tehtäväkohtaisia malliratkaisuja ja tietokortteja, joiden avulla pienelläkin työpaikalla on helpompi päästä perille tarvittavista toimenpiteistä.  Esimerkiksi KAMAT-tietokortit on suunnattu auto- ja metallialan riskienhallintaa, sanoo vanhempi asiantuntija Sanni Uuksulainen Työterveyslaitoksesta tiedotteen mukaan.

Märkä menetelmä vähentää pölyä

Asiantuntijoiden mukaan paras tapa puuttua kemikaalialtistukseen on korvata haitallinen aine vaarattomammalla.

Tilanteeseen voi vaikuttaa myös prosessia muuttamalla tai esimerkiksi eristämällä se, sekä käyttämällä märkiä menetelmiä pölyä vähentämään.

Jos epäpuhtautta on jo päässyt ilmaan, ilmanvaihtoa ja työtapoja kannattaa parantaa ja siisteydestä huolehtia. Lisäksi tarvitaan työntekijöiden koulutusta.

Henkilönsuojaimet ovat asiantuntijoiden mukaan vasta viimeinen vaihtoehto altistumisen hallinnassa. Niitä kuitenkin tarvitaan esimerkiksi huolto- ja korjaustöissä.

Uusin lehti

Tapahtumat

14.3.2018 Finlandia-talo – Tule edistämään naisjohtajuutta yhdessä kollegoidesi kanssa sosiaali- ja terveysalan Vahva nainen työelämässä -tapahtumaan! Puhujina muun muassa Minna Helle, Päivi Kerkola, Paula Risikko ja Laura Räty.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄKIRJOITUS

Vaativammasta sairaanhoidosta tuli kauppatavaraa

Valtakunnanpolitiikassa asetelma demokraattisesti valittujen kansanedustajien ja terveydenhuollon ammattilaisten ja johtajien välillä on tällä hetkellä hyvin kärjistynyt, kertoo Mediuutisten päätoimittaja Anna Niemelä pääkirjoituksessaan.

  • 1.12. 13:44

KOLUMNI

Bling, oletko huomannut että?

Endokrinologi Helena Miettinen kuvailee kolumnissaan, miten tulevaisuuden tekoäly ehkä auttaa lääkäriä väistelemään inhimillisiä virheitä työssään.

  • 1.12. 13:19

TOIMITUKSELTA

Onkohan se vaarallista?

Viisi maakuntaa, joissa sijaitsee yliopistollinen keskussairaala, tiivistävät yhteistyötään. Taas yksi huoli lisää.

  • 1.12. 12:23

SUOLISTOSYÖPÄ

Ihmisiä pitää ravistella

Iso osa suolistosyöpään kuolemisista voitaisiin estää kattavan seulonnan avulla. Suomessa se on katkolla.

  • 1.12. 11:10

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Valvontayksikön osastonylilääkäri

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Kolmea kirurgian erikoistuvaa lääkäriä

Kahta ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriä

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.