TULOKSIA HALUTAAN

Elina Heino, 10.8.2012, 9:59

Työterveyshuollon asiakkaat kapinoivat

Työterveyshuoltoyritykset ovat helteessä. Niiden yritysasiakkaat haluavat karsia kalleimpia työkyvyttömyyskulujaan, eli sairauslomien pitkittymistä ja ennenaikaisia eläkkeitä. Osa asiakkaista kokee saavansa tähän liian vähän tukea työterveyshuollosta. Ne vaativat nyt aiempaa pontevammin vastinetta rahoilleen. Työterveyshuollon halutaan siirtyvän jopa konkreettisesti tulosvastuuseen.

Yksi tyytymättömistä on Altia.

– Meillä on ollut pussinnyörit turhan auki, sanoo henkilöstöjohtaja Sanna Hokkanen.

Hän päätti puolittaa Altian työkyvyttömyyskulut. Altia onnistuikin keväällä palauttamaan töihin viisi nuorehkoa työntekijää, joita uhkasi eläkkeelle joutuminen.

– Se on huikea saavutus. Säästimme satoja tuhansia euroja.

Nuhat ja vatsataudit hoitaa aloitteleva lääkäri, mutta vaikeat tapaukset on heti annettava kokeneimmalle lääkärille, Hokkanen ohjeistaa työterveyshuoltoyrityksiä.

Haastajalle on tilausta

Mikä saisi työterveysyritykset säästämään asiakkaiden rahoja? Hokkanen haluaa kannustimeksi tulosvastuun. Työterveyshuolto saisi bonuksen, jos Altian kulut jäisivät yhdessä arvioitua pienemmiksi, ja toisin päin.

– Yksikään lääkärikeskus ei ole vielä suostunut tähän.

Huhun mukaan vuodenvaihteessa aloittava Pohjola Vakuutuksen Omasairaala tarjoaa myös työterveyshuoltoa. Se kiinnostaa Hokkasta, koska Omasairaala on luvannut lyhentää ortopediset hoitoajat puoleen. Hokkanen kaipaa samaa asennetta työterveyshuoltoon.

– Aion katsoa sen kortin, Hokkanen sanoo.

Lääkärien tasoeroista julkisia

Toimitusjohtaja Harri Ahon kesä on mennyt Omasairaalan rakennustöissä. Hän ei ole ehtinyt pohtia, ryhtyykö sairaala haastajaksi työterveyshuollon markkinoille.

– Mitään päätöksiä ei ole tehty. Nyt keskitymme ortopedisen sairaalan rakentamiseen.

Aho on kuitenkin varma, että nykymuotoinen työterveyshuolto on tullut elinkaarensa päähän. Näkemys syntyi alkukesästä Omasairaalan väen keskusteltua yli kahdenkymmenen henkilöstöjohtajan kanssa. He kaikki kokivat, että työterveyshuolto mieluummin hoitaa sairauksia kuin ehkäisee niitä.

Yksi haastaja työterveyshuollon kentällä jo on. Vantaan Lääkärikeskus tarjoaa yrityksille Hokkasen kaipaamaa tuloksiin perustuvaa laskutusta.

– Asiakasyrityksen työkyvyttömyyskuluihin kytketty tulosvastuu yleistyy työterveyshuollossa ihan varmasti, sanoo toimitusjohtaja Kalle Öhman.

Huono hoito tulee silloin kalliiksi kaikille. Se tuo uusia ilmiöitä mukanaan, Öhman arvelee. Työterveyslääkärin on kenties tarkkaan mietittävä, mistä ja miltä lääkäriltä potilas saa parasta hoitoa.

– Lääkärien taidoissa on suuria tasoeroja. Siitä ei vaan julkisesti puhuta. Asia on tabu.

Öhmanin mukaan tulosvastuu voi johtaa siihen, että lääkärien ja sairaaloiden ranking-listoista tulee julkisia.

Sanna Hokkanen ei olisi siitä pahoillaan. Hän haluaa nyt jo valita, kuka on Altian työterveyshuollon vastaava lääkäri. Jos se ei onnistu, Hokkanen palkkaa riippumattoman asiantuntijalääkärin haastamaan työterveyshuollon ratkaisuja.

Ehkäisyn teho tutkitaan syksyllä

Yritysasiakkaat uskovat, että työkyvyttömyyden kustannukset ovat osin työterveyshuollon asenteesta kiinni. Sen pitäisi keskittyä nykyistä enemmän ennaltaehkäisyyn. Samaa mieltä on Työterveyslaitoksen professori Guy Ahonen: asiakas ei saa nyt sitä mistä hyötyy, vaan sitä mitä työterveysyritys haluaa myydä.

– Työterveysyritykset tienaavat nyt enemmän hoitamalla sairauksia kuin ehkäisemällä niitä.

Sen todistaa Ahosen mukaan Kelan työterveyshuoltotilasto.

Vähentääkö ehkäisyyn painottaminen oikeasti työkyvyttömyyden kustannuksia? Sitä ei tiedetä. Elokuusta lähtien Hoffmanco International, EK, SAK ja Työterveyslaitos analysoivat 50 yrityksen työkykyjohtamista. Työterveyslaitoksen tutkijat selvittävät samalla, onko ennaltaehkäisyn teho totta vai tarua.

Tuloksia on luvassa ensi vuoden puolella.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Työterveyshuollon asiakkaat kapinoivat 13.8.2012 17:08

Eikös se olis aika epäeettistä lääkärin sitoutua kulujenvähentämistavoitteeseen?? Että mitä vähemmän hoidetaan, sitä parempi? Kenelle tämä oli epäselvää?

Re: Työterveyshuollon asiakkaat kapinoivat 13.8.2012 17:09

työterveyshuollonkin asiakkaaT?

evätäänkö heiltä alitus oikeus khon?

viralla tahi keikalla, osaaminen eikä mutu -menetelmään perustuvat päätöksentekoprosessit.

onko hallituspuoluoeiden inastelu kiinni rahasta joka menisi kun muutenkin aliresursseiset kunnat joutuuisivat hankkimaan matalimman riman ali väkeä paikkaamaan vaatimukset jotka huh huh kirjattu sitten lakiin.

tokii vähimmäismäärä eikä vain kenenkään noudattamaton suositus on oikea askel, vaikka laatu-ajattelussa määrä ei korvaa laatua, kuten pitkäaikaishoidossa laitosväkii kikatteluiuneen ja hölmöine mielipiteineen ja luuuloineen pitäisi mukamas korvata omaishoitaja ja sekin vain siksi etttei kunta "hyvän kunnon" takia suostunut tukemaan ministeriöperusteista" omaishoitoa vaan oli pakko tapahtua ensin jotain huonon perusterveydenhuollon takia, sitten riistää mielenterveys ja eläke puoliaan pitämättömältä ikäihmiseltä ja suleka loppuelämäksi vähintään vankilaan muistuttavaan paikkaan. ja tietenkin rajoittaa omaishoitajan käyntimahdollisuuksi. nimenomaan siksi että hoitajien huonon saatavuuden takia tekee omakustanteista hoivaa laitoksessa?! sehän todella estää hoitajia "tekemästä" työtään"???!!!

eikö se parempi olekkin että laki on kirjailtu niin ympäripyöreästi että vaaditun hoitovelvoitteen voi kiertää ja väittää valituksien kohdalla ettei niitä käsiteltäisi?

eikös kumminkin ollut tarkoitus tukea kotona pärjäämistä niin pitkään kuin mahdollista eikä valehdella?


tietenkin kunta voi tuota ketjua kapuloida mm. esittämällä ettei valituksia käsiteltäisi tahi "päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla"...!

ja jopa laittamalla sonoja vaikkapa omaishoitajan suuhun.

Re: Työterveyshuollon asiakkaat kapinoivat 15.8.2012 9:47

Nykyinen työterveyshuoltojärjestelmä on liian lääkärikeskeinen, joka on toiminut hyvin esim. teollisuusyhteiskunnan aikana. Työelämän muututtua myös työn haasteet ovat muuttuneet fyysisistä sairauksista kohti erilaisia pään sisäisiä eli psyykkisiä sairauksia tai oirekimppuja kohti. Työterveyshuoltoon tarvitaan lisää psykologista osaamista ja panostusta työelämän psykologien (työpsykologit, työ -ja organisaatiopsyk., työterveyspsykol.). rekrytointiin. On totta, että työterveyshuollossa ei tule antaa psykoterapiaa, mutta työn järkevällä organisoinnilla, suunnittelulla voidaan ennaltaehkäistä monia psyykkisiä oireita tai myöhemmin laukeavia sairauksia. Tässä kentässä psykologit ovat ydinosaajia.

Sivu: 1 / 3