KUNTAUUDISTUS
Ursula Grönvall, 16.2.2012, 10:35Työryhmä pohtimaan terveydenhuoltoa kuntauudistuksessa
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) perustaa erillisen työryhmän pohtimaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista osana kuntauudistusta.
Työryhmää ei vielä ole nimetty. Ministeri toivoo myös eduskunnan oppositiopuolueiden edustajien osallistuvan työryhmään.
Työryhmän on tarkoitus saada työnsä valmiiksi toukokuun lopussa.
Ministerin erityisavustajan Erkki Papusen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on tarkoitus säilyttää kuntaperusteisena.
Ministeri Guzenina-Richardson on perustanut työryhmiä tiheään. Tänä vuonna hän on perustanut ainakin valtakunnallisen työryhmän selvittämään omaishoidon kehittämistä sekä selvitysryhmän tutkimaan Valviran ja muiden viranomaistahojen toimintaa lääkäreiden tutkintoja koskevissa epäselvyyksissä.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
