VALVONTA
Ursula Grönvall, 16.5.2012, 9:36Tutkintosyyni on yhä kesken
Valvirassa on kesken vielä 367:n EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella opiskelleen lääkärin tutkinnon oikeellisuuden tarkistaminen.
Kaikkiaan marraskuussa perustetussa projektissa tarkastetaan 805 tutkintoa, joista noin 70 prosenttia on suoritettu Venäjällä tai entisen Neuvostoliiton alueella.
Toukokuun alkuun mennessä projektiryhmä on saanut yliopistoista vastaukset 438 tutkinnosta. Niissä ei ole havaittu todistusväärennöksiä.
Suurimmasta osasta selvittämättä olevia tutkintoja Valvira on lähettänyt selvityspyynnön yliopistoihin, mutta ei ole vielä saanut vastausta.
Vajaan sadan tutkinnon selvittäminen on konstikasta ja edellyttää yhteistyötä ulkoministeriön ja Maahanmuuttoviraston kanssa. Hallintojohtaja Ritva Kujalan mukaan vaikeutena voi olla esimerkiksi se, että jotkut yliopistot suostuvat asioimaan vain ulkoministeriön kautta. Joissakin maissa yhteyden saaminen yliopistoon on hankalaa.
– Aina ei ole kyse siitä, etteikö suostuttaisi yhteistyöhön, Kujala sanoo.
Keinot mietinnässä
Valvira ei anna periksi. Jos se ei saa yliopistosta vahvistusta kaikkien tutkintojen oikeellisuudesta, se hankkii muita riittäviksi katsomiaan selvityksiä. Kujalan mukaan lähipäivinä pohditaan, mitä nämä voisivat olla.
– Ensin aloitetaan viranomaisyhteistyö, esimerkiksi tapauksissa, joissa yliopistoa ei ole olemassa.
Osa yliopistoista ei ole suostunut antamaan tietoja ilman selvitettävän henkilön suostumusta. Valvira ei ole vielä ollut yhteydessä tutkintojen suorittajiin, mutta aikoo olla tarpeen mukaan.
Jokainen tutkinto joka tapauksessa selvitetään, tavalla tai toisella.
– Saattaa olla, että katsomme työtä täällä Suomessa, Kujala sanoo.
Kujalan mukaan laki ei salli vaatia jälkikäteistä näyttöä työn osaamisesta, mutta kyseeseen voisi tulla esimerkiksi esimiesten kuuleminen.
Valelääkärikohusta alkaneessa projektissa on työskennellyt kaksi viraston ulkopuolista henkilöä noin viisi kuukautta. Nyt projekti on päättynyt ja Valvira jatkaa selvityksiä virkatyönä.
