INNOVAATIOT
Eeva Törmänen, Tekniikka&Talous, 12.1.2012, 12:55Tutkijat löysivät rasvaa polttavan hormonin
Yhdysvaltalaiset tukijat ovat löytäneet hormonin, joka vaikuttaa lihaksiin kuin treeni: polttaa kaloreita, parantaa insuliiniprosessia ja mahdollisesti jopa lisää voimaa.
Tutkijat toivovat, että hormonista voisi olla hyötyä liikalihavuuden, diabeteksen ja mahdollisesti myös lihassairauksien hoidossa, kertoo MIT:n julkaisema Technology Review. Tutkimus on alunperin julkaistu Nature-lehdessä.
Bostonin syöpäinstituutin tutkijat kertovat, että hormonia löytyy sekä ihmisestä että hiiristä. Hormoni muuttaa valkoiset huonot rasvasolut hyviksi ruskeiksi rasvoiksi. Koska hormonia löytyy luontaisesti ihmisestä, tutkijat spekuloivat, että se on voinut alunperin kehittyä kylmässä pärjäämistä varten.
Tutkijat kertovat, että hiirikokeissa hiiret, jotka saivat hormonia, laihtuivat muutaman gramman ensimmäisten päivien aikana. Hormoni näyttää myös heikentävän rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa vahinkoa.
Tutkijoiden täytyy vielä selvittää, paljonko hyötyä hormonista voisi olla jollekulle diabeteksesta kärsivälle. Tutkimuslöytö avaa kuitenkin aivan uusia mahdollisuuksia ymmärtää liikunnan, painon ja diabeteksen välisiä yhteyksiä, sanoo Harwardin lääketieteellisen koulun dekaani Jeffrey Flier.
– Vaikka meillä on paljon vielä selvitettävää, tämä tutkimus voi olla käänteentekevä metabolisen sairauden ymmärtämisessä.
Lähde: Tekniikka & Talous
Ihan vaan tiedoksi, että mulla on tuo geeni. Hoikka ja lihaksikas, vaikka näpyttelen vaan tietokonetta. Lahjattomat treenaa.
Rasva ei ole se joka lihottaa, vaan liika hiilihydraatti. Katastrofi on valmis kun sekä hiilihydraattia että rasvaa lapataan kaksin käsin. Pillerit hevon hemmettiin ja ruokavalio kuntoon niin johan lähtee läskit.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.