TOIMITUKSELTA

Turvallisuutta teille

  • 11.8. 09:59

Minna Pihlava

Kuva: Jussi Helttunen

Ajoterveys syöksähti julkiseen keskusteluun Helsingin keskustassa heinäkuun lopussa tapahtuneen yliajon jälkeen. 

Liikennelääketieteen professorin Timo Tervon mielestä (Helsingin Sanomat 2.8.) lääkärit eivät aina noudata velvollisuuttaan ilmoittaa poliisille potilaan ajokyvyttömyydestä. Syiksi hän listaa muun muassa koulutuksen puutteen ja potilaiden kielteiset reaktiot.

Tervon mukaan potilas saattaa myös kiertää useita lääkäreitä ennen kuin ajolupa heltiää.

Keskusteluun liittyi viime viikonloppuna nimimerkki Painostettu työterveyslääkäri. Hän kertoi Helsingin Sanomien julkaisemassa mielipidekirjoituksessa kokevansa, että Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT tai työnantaja saattavat kyseenalaistaa lääkärin ajoterveysarvion. AKT on kiistänyt väitteet.

Ajoterveyden arviointipulmia on Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla ratkottu sairaanhoitopiirien perustamien ajopolien avulla. Ne tarjoavat palvelua myös piirien ulkopuolelle.

Varsinkin ristiriitatilanteessa olisi hyvä, ettei ajokyvyn arviointi jäisi yksittäisen lääkärin hartioille. Ajopolit ovat tässä hyvä tuki.

Ajoluvan ”shoppailuun” puolestaan voisi puuttua esimerkiksi niin, että lääkärin määräämä ajokielto olisi ensin väliaikainen ja se kirjattaisiin Trafin ylläpitämiin ajokorttitietoihin. Siihen voisi hakea muutosta ajopolilta. Jos muutosta ei tulisi, väliaikainen kielto muuttuisi pysyväksi.

Uusin lehti

Tapahtumat

Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

KOLUMNI

Ettei mieli olisi jumissa

Mielenterveys ei ole irtonainen osa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, vaan sen tiukkaa ydintä, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kirjoittaa.

  • 13.10. 09:53

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Yhteistyöllä kasvua terveysteknologia-alalle

Terveysala on saanut ansaitsemansa roolin kansallisten painopisteiden joukossa! Yksi syy on ollut terveysteknologian kasvu merkittäväksi vientialaksi viimeisen parikymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 vientiä oli 1,9 miljardin euron arvosta. Alustavien tietojen mukaan 2 miljardin raja rikkoutui viime vuonna. Kansantalouden kannalta vähintään yhtä tärkeää on, että vienti on suurempaa kuin tuonti. Vuonna 2015 kauppatase oli 900 miljoonaa.

  • 27.2. 12:23

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
Kuopion yliopistollinen sairaala

ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN VIRAT (16) Akuuttilääketiede (2)

Kuopion yliopistollinen sairaala on lähes 4500 ihmisen työpaikka. Hoitotyön ammattilaisia KYSissä työskentelee 2800. Suuri organisaatio on täynnä mahdollisuuksia kehittyä työssä ja edetä uralla. Vuonna 2015 KYSiin valmistui Suomen modernein sairaala.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

NEUVOLATOIMINNAN YLILÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

OPISKELUHUOLLON VASTUULÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Kuopion yliopistollinen sairaala

ERIKOISLÄÄKÄRIN VIRANSIJAISUUS Plastiikkakirurgia (1)

Kuopion yliopistollinen sairaala on lähes 4500 ihmisen työpaikka. Hoitotyön ammattilaisia KYSissä työskentelee 2800. Suuri organisaatio on täynnä mahdollisuuksia kehittyä työssä ja edetä uralla. Vuonna 2015 KYSiin valmistui Suomen modernein sairaala.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.