TUOTTAVUUS

Heidi Kähkönen, 14.8.2012, 9:22

Turun sote haluaa tulospalkkiot

Turun kaupunginhallitus pääsi keväällä sopuun mahdollisesti jo ensi vuonna jaettavien sosiaali- ja terveystoimen henkilökunnan tulospalkkioiden kriteereistä. Päätöksen palkkioiden jakamisesta tekee peruspalvelujohtaja. Summista ei vielä ole tietoa.

Samoihin aikoihin Turun sosiaali- ja terveystoimi teki lisätalousarvion kuluvalle vuodelle ja haki kaupungilta 22 miljoonan euron lisämäärärahaa. Kaupunginhallitus myönsi 14 miljoonaa euroa, joten säästöjä on saatava kahdeksan miljoonan edestä.

Turun kaupungin palvelutuotantojohtaja Petri Virtanen, miksi tulospalkkiot halutaan juuri nyt käyttöön?

– Toivomme, että se kannustaisi ihmisiä. Ajat ovat niukat talouden suhteen ja ajatus on, että olisi jotain positiivista kuitenkin.

Mistä rahat tulospalkkioihin saadaan?

– Ongelma on, että talousraami ensi vuodelle on tiukka ja tulospalkkiot maksetaan ensi vuoden budjetista. Se ei ole helppo yhtälö, sillä mistään ei saada lisää rahaa. Tulospalkkiot ovat jostain muualta pois.

Ketkä kuuluvat tulospalkkioiden piiriin?

– Kaikki sosiaali- ja terveystoimen tulosyksiköt sosiaalityötä lukuun ottamatta. Kaikki ammattiryhmät ovat periaatteessa tulospalkan piirissä.

Mitä kriteereitä tulospalkan saamiselle asetettiin?

– Taloudelliset tulokset, toiminnalliset tulokset, jotka liittyvät sopimusohjaukseen, työn vaikuttavuus ja palvelun laatu. Yksikkö, joka säästää itsensä henkihieveriin mutta jonka palvelun laatu on huonoa, ei voi saada tulospalkkiota.

Kuntatyönantajien johtava työmarkkinatutkija Anne Hotti, ovatko tulospalkkajärjestelyt yleisiä sosiaali- ja terveystoimessa?

– Eivät ole, asia on vielä alkutekijöissään kunnilla ja valtiolla. Vuonna 2010 tulospalkkiot olivat käytössä 15 prosentissa kunnista ja kuntayhtymistä, mutta ammattiryhmittäin sitä ei ole määritelty. Käytäntö on laajentunut, mutta hirveän hitaasti. Esimerkiksi Husilla on käytössä moniportainen systeemi.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3