Tupakoivien nuorten määrä laskussa
Nuoret suhtautuvat yhä kielteisemmin tupakkaan. Suomen Syöpäyhdistyksen viime vuonna 12-17-vuotiaille tekemässä kyselytutkimuksessa ilmeni, että nuorten tupakointi on vähentynyt ja asenteet tupakointia kohtaan ovat muuttuneet jyrkempään suuntaan sitten vuoden 2003.
Vanhempien, erityisesti äidin, esimerkki on vastausten perusteella voimakas asennevaikuttaja nuorten suhtautumisessa sekä tupakoinnin kokeiluun että säännölliseen tupakointiin. Tupakoivien äitien lapsista 16 prosenttia poltti päivittäin vähintään viisi savuketta, tupakoimattomien äitien lapsilla osuus oli 2 prosenttia.
Vastaajan tupakkatottumuksista riippumatta tupakoivia nuoria ei pidetty tupakoimattomia kiinnostavampina tai hauskempina, levottomampina ja rajummin juhlivina kylläkin.
Nuorten asenteet tupakointia kohtaan jakautuvat kyselyn perusteella yhä selvemmin kahtia. Tupakoivien nuorten omakuva oli parantunut edellisestä vuodesta, ja he pitivät itseään savuttomia ikätovereitaan seurallisempina.
Tupakoimattomat puolestaan pitivät sauhuttelijoita itseään huonommin menestyvinä, epäsiistimpinä ja tyhmempinä.
Asenneristiriitaa kuvaa sekin, että samalla kun yhä harvempi savuton nuori edes harkitsee tupakanpolton kokeilemista, entistä harvempi päivittäin polttavista suunnittelee lopettavansa.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
