Tupakoitsija tarvitsee suuremman lääkeannoksen
Tupakointi nopeuttaa eräiden lääkeaineiden poistumista elimistöstä eli tupakoitsija tarvitsee suuremman lääkeannoksen kuin tupakoimaton. Näin ollen tupakoinnin lopettamisen jälkeen voidaan joidenkin lääkkeiden annoksia pienentää. Esimerkiksi diabeetikon kannattaa seurata verensokereitaan huolellisesti tupakoinnin lopettamisen yhteydessä.
Sydänviikolla tupakoija voi käydä Yliopiston Apteekissa mittauttamassa omien keuhkojensa häkäpitoisuuden. Samalla saa itselleen seurantakortin lopettamisen tueksi. Korttiin kirjataan häkämittauksen tulos ja nikotiiniriippuvuuden voimakkuuden perusteella valittu sopiva korvausvalmiste. Samalla annetaan ohjeet lääkkeen oikeaan käyttöön. Lopettaja voi merkitä korttiin kaikki tupakattomat päivät ja seurata tupakoimattomuuden tuomia positiivisia muutoksia omassa elimistössään.
Kaikki tuntevat tupakoinnin haitat ja moni haluaisi lopettaa, mutta lopettamisen vaikeus voi yllättää. Tupakka on kovan luokan päihde, joka voi aiheuttaa käyttäjälleen huumeriippuvuuden kaltaisen riippuvuuden.
Tupakoinnin lopettaminen edellyttää usein useamman yrityksen. Korvausvalmisteet pitävät vierotusoireet kurissa, jolloin oireet eivät pakota sytyttämään tupakkaa. Korvausvalmisteita on käytettävä riittävän isolla annoksella ja riittävän pitkään, jotta niillä saavutettaisiin haluttu lopputulos.
Joskus tupakkariippuvuus arvioidaan niin voimakkaaksi, että on syytä käyttää yhtä aikaa kahtakin hieman eri tavoin vaikuttavaa nikotiinikorvaushoitovalmistetta. Riippuvuuden aste arvioidaan tupakointitottumusten perusteella.
Tupakoinnin lopettaminen tuottaa nopeasti hyötyjä, jotka kuitenkin usein peittyvät ikävien vierotusoireiden alle. Aluksi häkä poistuu elimistöstä ja veren happipitoisuus palautuu normaaliksi. Verenpaine ja sydämen syke normalisoituvat nopeasti. Muutamien päivien jälkeen haju- ja makuaisti alkavat parantua ja hengittäminen helpottuu. Jatkossa käveleminen ja juokseminen helpottuvat ja keuhkojen toiminta kohentuu. Hengityselinten sairaudet, kuten astma ja yskä, lievittyvät tai vähenevät. Ensimmäisen tupakattoman vuoden jälkeen sepelvaltimotaudin riski puolittuu.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
