Trastutsumabi puolittaa uusiutumisriskin
Trastutsumabi tehoaa HER2-positiivisen rintasyövän varhaisvaiheenkin hoidossa. Uusiutumisriski vähenee noin puoleen, osoittavat kansainväliset tutkimukset.
Trastutsumabi (kauppanimi Herceptin) on aggressiiviseen HER2-positiiviseen rintasyöpään kehitetty biologinen täsmälääke, jonka on jo aiemmin osoitettu pidentävän elinaikaa levinneessä rintasyövässä.
Herceptiniä on vuodesta 1998 lähtien käytetty yli 230 000:n levinnyttä HER2-positiivista rintasyöpää sairastavan potilaan hoitoon. Heillä lääke yhdistettynä ensivaiheen solunsalpaajahoitoon pidentää elinaikaa jopa kolmanneksen verrattuna pelkkään solunsalpaajahoitoon.
New England Journal of Medicinen 20. lokakuuta ilmestyneessä numerossa todetaan, että uusimmat tutkimustulokset merkitsevät dramaattista askelta rintasyövän hoidon historiassa. Breast International Groupin HERA-tutkimuksen ensimmäinen välianalyysi osoitti, että potilailla, joiden leikkauksen jälkeiseen hoitoon lisättiin Herceptin, uusiutumisriski pieneni 46 prosenttia.
Tutkimukseen on osallistunut lähes 5100 potilasta 39 maassa. Satunnaistetussa tutkimuksessa arvioidaan tavallisen solunsalpaajahoidon ja mahdollisen sädehoidon vaikutuksia, kun hoitoon yhdistetään Herceptin-lääkitys tai Herceptiniä ei anneta. Herceptin annettiin solunsalpaajahoidon päätyttyä.
Kahden pohjoisamerikkalaisen tutkimuksen yhdistetyt tulokset ovat samansuuntaiset. Niiden välianalyysin mukaan Herceptin vähentää syövän uusiutumisriskiä 52 prosenttia varhaisvaiheen potilailla, joiden HER2-positiivinen rintasyöpä on leikattu.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
