Lääketutkimus

Tays perusti lastenlääkkeiden tutkimuskeskuksen

  • 3.2. 13:15

Minna Pihlava

Kuva: Colourbox

Taysin lastenklinikkaan on perustettu Suomen ensimmäinen lasten varhaisvaiheen lääketutkimuksiin keskittyvä kliininen tutkimuskeskus.

Keskuksen nimi on PeeTU (Pediatric Early Phase Trials Unit).

Toiminta käynnistyi vuoden alussa. Tavoite on toteuttaa erityisesti faasien 1 ja 2 lääketutkimuksia.

Alkuvaiheessa keskuksessa työskentelevät osa-aikaisesti tutkijalääkäri, lastentautien erikoislääkäri Sauli Palmu ja tutkimushoitaja Heidi Alanen. Hankkeen puuhamiehenä on ollut lisäksi lasten syöpäosaston ylilääkäri Olli Lohi.

Tutkimuksia ei ole vielä alkanut. Palmun mukaan ensimmäisen vuoden aikana tavoitteena on aloittaa vähintään 1–3 lääketutkimusta.

– Keskitymme erityisesti sellaisten lapsisyöpäpotilaiden auttamiseen, joiden hoito tavanomaisin hoitokeinoin ei ole mahdollista tai ei ole tuottanut tulosta, hän sanoo.

Vastaavissa tilanteissa potilaiden on tähän asti pitänyt matkustaa ulkomaille, esimerkiksi Kööpenhaminaan.

Uuden keskuksen toimintaa kehitetään yhteistyössä lasten syöpälääkäreiden aloitteesta perustetun Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiö -nimisen säätiön kanssa.

Tutkittavat lääkkeet voivat olla joko aikuisilla jo käytössä olevia lääkkeitä tai sitten kokonaan uusia valmisteita. Olemassa olevia aikuisten lääkkeitä voidaan lapsilla tutkia samoilla tai eri käyttöaiheilla kuin aikuisilla.

Keskus tarjoaa kliinisen lääketutkimuksen palveluja koko Suomen lapsiväestölle. Alustavien keskustelujen perusteella sairaaloilla on Palmun tuntuman mukaan kiinnostusta uutta palvelua kohtaan.

Käytännössä sairaalareissu voi kestää muutamasta tunnista useampaan päivään. Perheenjäsenille on tarjolla majoitus sairaalan vieressä potilashotellissa.

Tutkimuskeskuksen kiikarissa on syövän lisäksi muitakin terapia-alueita. Palmu mainitsee esimerkkeinä reumatologiaan, diabetekseen ja lastenneurologiaan liittyvät hoidot.

PeeTU-tutkimuskeskuksen perustamisen taustalla on myös odotus lastenlääketutkimusten määrän kasvusta EU:ssa.

Kymmenen vuotta sitten voimaan tullut lastenlääkeasetus edellyttää, että markkinoille tulevat lääkkeet tutkitaan yleensä myös lapsilla.

Tutkimuksia on toistaiseksi tehty vähän. Niiden aloittamisille on ollut pitkiä lykkäysaikoja.

Sauli Palmun mukaan EU:ssa tulee tehtäväksi vähintään satoja lastenlääketutkimuksia.

Kansallisen lastenlääkkeiden tutkimusverkoston Finpedmedin toiminnanjohtaja Pirkko Lepola sanoi Mediuutisten haastattelussa joulukuussa, että seuraavien viiden vuoden aikana EU:ssa pitäisi rekrytoida 500 000 lasta näihin tutkimuksiin.

Finpedmedin toimisto sijaitsee Tampereella, mutta verkostolla ei ole virallista yhteyttä nyt perustettuun tutkimuskeskukseen. Sillä on Palmun mukaan ollut merkittävä innoittajan rooli hankkeessa.

Finpedmedin ansiosta Taysissa on muun muassa lastenlääketutkimukseen koulutettuja hoitajia.

Tutkimuslääkärin työhön kuluu alkuvaiheessa 30 prosenttia Sauli Palmun työajasta. Tutkimushoitaja tekee puolet työajastaan tutkimuskeskuksessa.

– Iso este lastenlääketutkimuksessa ja lääketutkimuksessa yleensäkin on, että kliinikoilla ei ole aikaa tehdä tutkimusta. Nyt sairaala on nähnyt tämän tärkeäksi, ja minulle on osoitettu työaikaa tähän, hän kertoo.

Muuna aikana Palmu hoitaa muun muassa lapsisyöpäpotilaita ja toimii kliinisenä opettajana. Tarpeen vaatiessa hän voi alkaa käyttää nykyistä suuremman osan työajastaan lääketutkimuksiin.

Hän on mielissään uudesta työnkuvasta.

– Onhan se huikeaa kehittää uutta. Ainoastaan tutkimuksen kautta hoidot kehittyvät.

Kirjoitus on julkaistu 3.2.2017 Mediuutisten numerossa 5/2017.

Uusin lehti

Tapahtumat

Tule mukaan Mediuutisten HOITAJA 2017 -koulutukseen 4.-5.10. Helsingin Scandic Parkissa. Saat työkaluja työsi tueksi, eväitä asiantuntijuutesi kehittämiseen ja keinoja ylläpitää työhyvinvointia. Koulutus kokoaa yhteen mielenkiintoiset ja asiantuntevat puhujat sekä hoitotyön ammattilaiset. Ilmoittautuminen on alkanut. Seuraa meitä Twitterissä #hoitaja2017  tai Facebookissa.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄKIRJOITUS

Hospitalistin uskomaton urakka

Kun potilaan valinnanvapaus lisääntyy ja sairaalat alkavat markkinoida toimintaansa, potilaan kokonaisvaltaisesta hoidosta huolta kantavista hospitalistilääkäreistä saattaa tulla sairaalan kilpailuvaltti.

  • 15.9. 12:24

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Yhteistyöllä kasvua terveysteknologia-alalle

Terveysala on saanut ansaitsemansa roolin kansallisten painopisteiden joukossa! Yksi syy on ollut terveysteknologian kasvu merkittäväksi vientialaksi viimeisen parikymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 vientiä oli 1,9 miljardin euron arvosta. Alustavien tietojen mukaan 2 miljardin raja rikkoutui viime vuonna. Kansantalouden kannalta vähintään yhtä tärkeää on, että vienti on suurempaa kuin tuonti. Vuonna 2015 kauppatase oli 900 miljoonaa.

  • 27.2. 12:23

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
Fimea

YLILÄÄKÄRIÄ

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön alainen virasto, joka valvoo ja kehittää lääkealaa väestön terveydeksi.

HUS

Osastonylilääkäri, ensihoito

HUS on kansainvälisesti arvostettu erikoissairaanhoidon osaaja. Tuotamme palveluja lähes 1,6 miljoonalle asukkaalle ja vastaamme monien erityisalojen sairaanhoidosta valtakunnallisesti. Palveluksessamme on yli 22 000 ammattilaista. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon!

Satakunnan sairaanhoitopiiri

2 ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN VIRKAA

Päivystysalueellamme toimii erikoisalojen yhteispäivystyksen lisäksi 31 potilaspaikan päivystysosasto ja selviämishoitoyksikkö. Yhteistyö ensihoitopalvelun ja lääkäriyksikön kanssa on tiivistä. Sinulla on mahdollisuus päästä perehtymään myös lääkäriyksikön toimintaan. Sydänyksikkö, teho-osasto, leikkaussalit ja kuvantaminen toimivat päivystyksen välittömässä läheisyydessä. Olemme moderni, kehityksen kärjessä kulkeva sairaala, jossa potilaspalvelu on ykkösasia. Meillä on akuuttilääketieteen erikoislääkärin koulutusoikeudet ja akuuttilääketieteen kliininen opettaja. Päivystyspotilaita meillä käy vuodessa n. 64 000.

Satakunnan sairaanhoitopiiri

3 ERIKOISLÄÄKÄRIN VIRKAA

Päivystysalueellamme toimii erikoisalojen yhteispäivystyksen lisäksi 31 potilaspaikan päivystysosasto ja selviämishoitoyksikkö. Yhteistyö ensihoitopalvelun ja lääkäriyksikön kanssa on tiivistä. Sinulla on mahdollisuus päästä perehtymään myös lääkäriyksikön toimintaan. Sydänyksikkö, teho-osasto, leikkaussalit ja kuvantaminen toimivat päivystyksen välittömässä läheisyydessä. Olemme moderni, kehityksen kärjessä kulkeva sairaala, jossa potilaspalvelu on ykkösasia. Meillä on akuuttilääketieteen erikoislääkärin koulutusoikeudet ja akuuttilääketieteen kliininen opettaja. Päivystyspotilaita meillä käy vuodessa n. 64 000.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.