SUOMI TERVEYSTARKASTUKSESSA

StartUp Healthin johtaja Aki Koivistoinen: Genomitietoon perustuvat terveyssovellukset yleistyvät nopeasti

  • 13.7. 11:07

Nina Airisto

Kuva: Elämyskuva - Studio Harri Virta - Harri Virta

Suomessa on jo kymmenen vuoden päästä laajalti käytössä tekoälyä, genomitietoa ja metaboliikkaprofilointia hyödyntäviä digitaalisia terveyssovelluksia, uskoo StartUp Healthin Euroopan ja Israelin toiminnoista vastaava johtaja Aki Koivistoinen.

Koivistoinen oli puhumassa Mediuutisten järjestämässä Suomi terveystarkastuksessa -tapahtumassa Porin SuomiAreenassa keskiviikkona. Hän visioi puheenvuorossaan, miltä Suomen terveydenhuolto vuonna 2067 näyttää.

 

Koivistoisen mukaan tekoälyn ja genomitiedon hyödyntäminen voivat arkipäiväistyä nopeasti, koska teknologinen muutos etenee juuri nyt vauhdilla.

– Elämme vaihetta, jossa siirrymme kiinnostuksen ajasta implementaatioon ja skaalaukseen.

Tämä näkyy Koivistoisen mukaan esimerkiksi siinä, että sijoittajat investoivat tämän vuoden kahden ensimmäisen kvartaalin aikana pelkästään digitaalisen terveydenhuollon alkuvaiheen startup-yrityksiin kolme kertaa niin paljon rahaa, kuin kaikkiin terveysteknologiayrityksiin vuonna 2010.

– Panokset kasvavat, kun haetaan laajaa levikkiä.

 

Koivistoinen myös uskoo, että tekoälyn, genomitiedon ja metaboliikkaprofiloinnin käytön yleistyessä Suomessa monitoroidaan kansalaisia syntymästä asti. Koivistoisen tulevaisuudenvisiossa potilaat tuottavatkin itse vähintään 99 prosenttia datasta, jotka vaikuttavat suoraan heitä koskeviin terveydenhuollon päätöksiin.

Monitoroinnilla saadaan Koivistoisen mukaan valtavat hyödyt: tutkimusyhteisö saa käytössä olevan datan ansiosta rajattoman kilpailuedun, terveysteknologia-alalle syntyy enemmän kasvuyrityksiä ja itse terveydenhuollon palvelut paranevat.

– Pystymme tuottamaan parhaat potilaslähtöiset palvelut pidemmän ja laadukkaamman eliniän saavuttamiseksi.

 

Moni kokee, että itsensä monitorointiin ja datan laajaan keräämiseen liittyy suuret tietosuojariskit. Koivistoinen näkee asian eri tavalla, ja hänen mielestään suurin uhka ei ole se, että tieto päätyy vääriin käsiin, vaan se, että tietoa hukkuu tai sitä ei hyödynnetä.

Suomi terveystarkastuksessa -tapahtuman kumppaneina olivat Doctagon, Roche, MSD, Celgene, Lääketeollisuus ry ja Cocomms.

.

Lue lisää:

Ministeri Saarikko: Lääkekorvausjärjestelmä ei ole pysynyt lääketieteen kehityksen perässä

Terveydenhuollon asiantuntijat: Lääkekorvausjärjestelmän korjaaminen olennaista

Potilaat otetaan koko ajan enemmän mukaan terveydenhuollon kehitystyöhön

Terveysteknologia ja väestöryhmien terveyserot kiinnostivat Porissa – "Muilta aloilta tulevien innovaattoreiden merkitys kannattaisi sote-alalla nähdä isompana mahdollisuutena

Lääkäreiden mielestä terveydenhuolto on epätasa-arvoista eri väestöryhmien välillä

Sote-uudistuksen suunnitelmat epäselviä lääkäreille

Uusin lehti

Tapahtumat

Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Yhteistyöllä kasvua terveysteknologia-alalle

Terveysala on saanut ansaitsemansa roolin kansallisten painopisteiden joukossa! Yksi syy on ollut terveysteknologian kasvu merkittäväksi vientialaksi viimeisen parikymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 vientiä oli 1,9 miljardin euron arvosta. Alustavien tietojen mukaan 2 miljardin raja rikkoutui viime vuonna. Kansantalouden kannalta vähintään yhtä tärkeää on, että vienti on suurempaa kuin tuonti. Vuonna 2015 kauppatase oli 900 miljoonaa.

  • 27.2. 12:23

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
GSK (GlaxoSmithKline)

Asiantuntijalääkäriä (Medical Advisor)

GSK (GlaxoSmithKline) on tiedelähtöinen, globaali terveydenhuoltoalan yritys. Tutkimme ja valmistamme innovatiivisia lääkkeitä, rokotteita ja itsehoitovalmisteita, joiden avulla autamme ihmisiä elämään terveempinä pidempään. Maailmanlaajuisesti meitä on noin 100 000 ja toimimme 115 eri maassa. Suomessa meitä on noin 130 ja toimistomme sijaitsee Espoon Isossa Omenassa.

Kuopion yliopistollinen sairaala

ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN VIRAT (16) Akuuttilääketiede (2)

Kuopion yliopistollinen sairaala on lähes 4500 ihmisen työpaikka. Hoitotyön ammattilaisia KYSissä työskentelee 2800. Suuri organisaatio on täynnä mahdollisuuksia kehittyä työssä ja edetä uralla. Vuonna 2015 KYSiin valmistui Suomen modernein sairaala.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

NEUVOLATOIMINNAN YLILÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

OPISKELUHUOLLON VASTUULÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.