Somaxon ostaa suomalaisen pelihimolääkkeen oikeudet
Turkulainen Biotie Therapies on solminut optiosopimuksen yhdysvaltalaisen Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa. Sen mukaan Somaxon ostaa Biotieltä oikeudet riippuvuuslääke nalmefeenin kehittämiseen, valmistamiseen ja markkinointiin Pohjois-Amerikassa.
Lisenssisopimus toteutuu, kun myyntilupaa varten tarvittavista jatkotutkimuksista päästään sopuun Yhdysvaltojen lääkeviranomaisen FDA:n kanssa. Biotie nettoaa sopimuksesta allekirjoitus- ja etappimaksuina 13,2 miljoonaa dollaria. Lisäksi on sovittu rojaltituotoista.
– Sopimus on meille hyvin tärkeä. Nalmefeeni on tähän saakka pisimmälle edennyt projektimme, toteaa Biotien toimitusjohtaja Jari Saarinen.
Nalmefeeni on opioidireseptorin salpaaja, jonka on todettu hillitsevän sairaalloista uhkapelaamisen himoa sekä alkoholin liikakäyttöä. Kliinisiin tutkimuksiin on osallistunut yhteensä 1 200 potilasta.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
