SUOMALAISTA TUTKIMUSTA

Heidi Kähkönen, 18.4.2012, 11:13

Reuman hoito on tehostunut valtavasti

Konservatiivisten reumanhoitopäivien määrä on vähentynyt kolmentoista viime vuoden aikana 74 prosenttia ja hoitojaksojen määrä 62 prosenttia. Samana aikana reumapotilaiden tekonivelleikkaukset ovat vähentyneet 38 prosenttia.

Muutokset käyvät ilmi Tampereen yliopiston professorin Matti Lehdon STM:lle tekemästä selvityksestä, joka pohti reumahoidon valtakunnallisia toteuttamismalleja.

Merkittävin tekijä toimenpiteiden vähenemisessä on ollut lääkehoidon kehittyminen.

– Kun raportin tietoja yhdisteltiin lääkerekisterin tietoihin, voitiin osoittaa, että lääkkeitten käytön lisääntymisellä ja yhdistelmälääkityksellä on leikkausmääriä vähentävä vaikutus, Lehto kertoo.

Sitä, kuinka paljon kustannussäästöjä muutos on tuonut mukanaan, ei ole tutkittu.

Tulokset esitellään Norjassa

Metotreksaatin käytön yleistyminen reumalääkkeenä 90-luvulla paransi tulehduksellisten reumasairauksien lääkehoidon tehoa merkittävästi, mutta 2000-luvulla myös biologiset lääkkeet ovat vaikuttaneet positiivisesti. Ne ovat vähentäneet erityisesti niveltuhoa potilailla, jotka eivät ole hyötyneet perinteisistä lääkkeistä.

Lehdon mukaan vastaavanlaisia havaintoja on tehty myös Yhdysvalloissa, Japanissa ja Norjassa, mutta tutkimustietoa ei ole.

Lehto esittelee selvityksensä tuloksia reumakongressissa Norjassa huhtikuussa.

Päijät-Hämeen keskussairaalan reumapoliklinikan ylilääkäri Markku Kauppi kertoo, että noin 15 prosenttia nivelreumapotilaista käyttää biologisia lääkkeitä.

– Nyt ne potilaat, joiden reumatulehdus oli johtamassa pysyvään invaliditeettiin, saadaan pidettyä poissa leikkaussaleista ja kiinni työelämässä, Kauppi sanoo.

Koska toimenpidevolyymit ovat laskussa, Lehto esitti raportissa, että reumaortopediset leikkaukset tulisi keskittää yliopistosairaaloihin ja keskisuurten nivelten tekonivelleikkaukset ja lasten reumaortopedia yhteen tai kahteen osaamiskeskukseen.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Reuman hoito on tehostunut valtavasti 23.4.2012 13:24

harmittaa vaan kun silloinkun minä olin tosi kipeä ei ollut vaihtoehtoja leikattu useaan otteeseen ja jäykistettykin on niveliä.

Sivu: 1 / 3