27.1.2006, 10:44

Peritty alttius vaikuttaa lasten kasvuhäiriöihin

Osteoporoosin sukurasitus saattaa ilmetä jo lapsuusiässä lievinä kasvuhäiriöinä. Tietyt perintötekijät saattavat myös altistaa lapsuuden luunmurtumille, jotka voivat hidastaa nuoren kasvua ja aiheuttaa jopa pysyviä luustovaurioita, selviää Jyväskylässä valmistuneesta väitöstutkimuksesta.

Tulevaisuudessa osteoporoosille alttiit henkilöt voidaan geeniseulonnan avulla tunnistaa tarpeeksi varhain, jotta luustoa voidaan vielä vahvistaa oikeilla elintavoilla ja estää osteoporoosin kehittyminen.

Geeniperimä säätelee liikunnan hyötyjä

Tutkimuksessa osoitettiin estrogeenireseptori ER-a-geenin rakennevaihtelun vaikuttavan tyttöjen liikunnan ja luusto-ominaisuuksien väliseen yhteyteen. Tietyn geeniperimän omaavat tytöt näyttivät hyötyvän enemmän liikunnasta kuin toiset.

Havainto auttaa ymmärtämään sitä, miksi ihmiset reagoivat liikuntaharjoitteluun yksilöllisesti. Tulevaisuudessa voidaan löytää ne potilaat, jotka ovat erityisen alttiita vuodelevon tai muun liikuntarajoittuneisuuden aiheuttamalle luukadolle ja heille voidaan tarjota ehkäisevää fysioterapiaa tai jumppaa.

Tutkimukseen osallistui 258 10-12-vuotiasta tyttöä Keski-Suomen alueelta. Heidän kasvuaan ja kehitystään seurattiin kahden vuoden ajan.

Tutkimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Lasten geenejä on tutkittu vielä suhteellisen vähän maailmassa.

FM Miia Suuriniemen solubiologian väitöskirja Lasten luuston kasvun genetiikka tarkistetaan Jyväskylän yliopistossa 4.helmikuuta.

Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2