PÄIKI JYRÄÄ

Minna Pihlava, 26.4.2012, 10:08

Päiväkirurgian osuus kasvaa yhä

Päiväkirurgisten toimenpiteiden määrä kasvaa Suomessa edelleen.

1990-luvun alussa päiväkirurgian osuus oli kunnallisissa sairaaloissa oli 5 prosenttia kaikista kirurgisista toimenpiteistä. Vuonna 2010 jo puolet ei-kiireellisistä leikkauksista tehtiin kunnallisissa sairaaloissa päiväkirurgiana. Yksityisessä terveydenhuollossa päiväkirurgian osuus on vielä korkeampi, lähes 80 prosenttia.

Tiedot ilmenevät Suomen Anestesiologiyhdistyksen Päiväkirurgian anestesian jaoksen (SUOPA) 10-vuotisjuhlakokouksessa esitetyistä tiedoista. Kokouksen aiheita ovat päiväkirurgian kasvu ja potilasvalinta.

Päiväkirurginen potilas saapuu sairaalaan ja kotiutuu toimenpidepäivänä. Eniten tehdään ortopedian, naistentautien sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoisaloihin kuuluvia toimenpiteitä. Koska leikkaus ei vaadi sairaalassa yöpymistä, toimintamalli on taloudellinen.

– Päiväkirurgian osuutta on Suomessa mahdollista edelleen lisätä. Sairaaloiden välillä on vielä suuria eroja päiväkirurgian määrässä, anestesian erikoislääkäri ja SUOPA:n puheenjohtaja Kristiina Mattila sanoo.

Päiväkirurgiaan on siirtymässä myös vaativampia toimenpiteitä, jotka ovat aiemmin vaatineet pidempää sairaalaseurantaa. Nykykäsityksen mukaan päiväkirurgia sopii Mattilan mukaan myös sairaammille ja iäkkäille potilaille.

– Toimenpiteiden määrä tulee kasvamaan myös suurten ikäluokkien ikääntyessä. Samalla kun päiväkirurgia lisääntyy, on tärkeää tunnistaa ja tiedostaa rajat, joiden puitteissa päiväkirurgiaa voidaan turvallisesti tehdä, Mattila sanoo.

Tutkimusten mukaan päiväkirurgisesti hoidetut potilaat ovat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä hoitoonsa. Komplikaatiot ovat Mattilan mukaan hyvin harvinaisia, ja vain harvoin joudutaan palaamaan sairaalaan kotiutuksen jälkeen.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 3