ILLAKSI KOTIIN
Ilkka Jauhiainen, 3.5.2012, 10:23Päiväkirurgian määrä kasvaa yhä
Päiväkirurgiaa tehdään yhä sairaammille potilaille. Yli puolet elektiivisistä leikkauksista hoituu ilman sairaalassa yöpymistä.
Anestesian, lääkityksen ja leikkaustekniikoiden kehittyminen vähentää yöpymisiä sairaaloissa.
Suomessa jo yli puolet elektiivistä leikkauksista on päiväkirurgisia. Yhdysvalloissa päiväkirurgian osuus on jopa 80 prosenttia.
Päiväkirurgiaa on mahdollista yhä lisätä, vaikka kehitys on ollut huimaa. Kaksikymmentä vuotta sitten sen osuus oli vain viisi prosenttia kunnallisten sairaaloiden leikkauksista.
– Nykykäsityksen mukaan leikkaus tulisi suunnitella päiväkirurgiseksi, jos hoidon toteuttaminen ei ole parannettavissa yöpymisellä. Kyse on siis ensisijaisesta hoitomuodosta, sanoo anestesian erikoislääkäri ja Suomen Anestesiologiyhdistyksen Päiväkirurgisen anestesian jaoksen puheenjohtaja Kristiina Mattila.
Potilaatkin pitävät
Määrällisesti eniten päiväkirurgisia toimenpiteitä tehdään ortopedian, silmätautien sekä korva-, nenä- ja kurkkutautien aloilla.
Sairaaloiden välillä on vielä suuria eroja.
– Korkeampi ikä ei ole este, ja päiväkirurgia sopii myös sairaammille potilaille, sanoo Mattila.
Lyhentynyt sairaalassaoloaika vähentää infektioita ja voi nopeuttaa vanhusten toipumista.
Mattilan mukaan päiväkirurgiset potilaat ovat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä hoitoonsa.
Vain harvoin he joutuvat palaamaan sairaalahoitoon kotiuttamisen jälkeen. Hoitavalta tiimiltä tämä vaatii hyvää potilaan ohjeistusta.
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat lääkäreitä eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »
