ASCO 2017

Nuoruuden ylipaino ja huono kunto nostaa syöpäriskiä

  • 20.6. 09:04

Minna Pihlava

Kuva: Colourbox

Jos nuorella miehellä on ylipainoa ja huono kunto, hänellä on ainakin 30 prosenttia suurempi riski sairastua myöhemmällä iällä syöpään kuin niillä, jotka ovat nuorena normaalipainoisia ja hyväkuntoisia.

Tämä ilmeni onkologiaan Taysissa erikoistuvan työterveyshuollon erikoislääkärin Jorma Sormusen ja työryhmän tutkimuksessa, jota Sormunen tekee väitöskirjaa varten.

Sormusen vanhan työnantajan Puolustusvoimien arkistosta kerättiin vuonna 1958 syntyneiden miesten varusmiespalvelun aikaisia tietoja sairauksista, fyysisestä kunnosta, painosta ja pituudesta. Paperiarkistoa kahlasi läpi kaksi ihmistä 11 kuukauden ajan.

Tietoja oli 32 000 miehestä. Heistä noin tuhat oli ylipainoisia ja huonokuntoisia. Syöpätiedot on saatu syöpärekisteristä.

Sormunen esitti tuloksia ASCO-konferenssin posterisessiossa. Niiden valossa näyttää siltä, että syöpäesiintyvyys kasvaa tulevaisuudessa.

– Nykyikäluokkien kuntohan on yleisesti huonompi kuin tutkitun ikäluokan, Sormunen sanoo.

Samalla tulokset antavat myös pontta terveydenedistämistyölle. Ne osoittavat, että nuorena opitut hyvät elintavat kantavat vuosikymmenten päähän syöpäsairastavuuden vähenemisenä.

Jorma Sormunen on tyytyväinen, että pääsi esittämään tuloksia ASCOon.

– ASCO on meidän alan olympialaiset, hän sanoo.

Posterilla käyneet olivat Sormusen mukaan vaikuttuneita Suomen Syöpärekisterin toiminnasta ja sen kattavuudesta.

Kysymyksiä tuli muun muassa tutkimusdatan vahvuuksista ja heikkouksista.

Vahvoja puolia ovat Sormusen mukaan kattava materiaali ikäluokasta, samalla tavalla tehdyt fyysisen kunnon mittaukset ja kaikkien syöpien seuranta. Toisaalta esimerkiksi tutkittavien ammattiluokitus puuttuu, eikä mittauksia ole voitu toistaa armeijan jälkeen.

Aineiston tutkimus jatkuu. Posterissa analysoitiin syöpätiedot vuoden 2014 loppuun asti. Aineiston keruuta on tarkoitus jatkaa.

Sormunen uskoo, että tulevaisuudessa aineistosta saadaan entistä tarkempaa tietoa eri syöpätyyppien ilmaantuvuuksista ja niiden yhteydestä nuoruuden kuntoon ja painoon. Ikäluokan vanhetessa on odotettavissa, että syöpien ilmaantuvuus kasvaa.

Uusin lehti

Tapahtumat

14.3.2018 Finlandia-talo – Tule edistämään naisjohtajuutta yhdessä kollegoidesi kanssa sosiaali- ja terveysalan Vahva nainen työelämässä -tapahtumaan! Puhujina muun muassa Minna Helle, Päivi Kerkola, Paula Risikko ja Laura Räty.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

PÄÄKIRJOITUS

Vaativammasta sairaanhoidosta tuli kauppatavaraa

Valtakunnanpolitiikassa asetelma demokraattisesti valittujen kansanedustajien ja terveydenhuollon ammattilaisten ja johtajien välillä on tällä hetkellä hyvin kärjistynyt, kertoo Mediuutisten päätoimittaja Anna Niemelä pääkirjoituksessaan.

  • 1.12. 13:44

KOLUMNI

Bling, oletko huomannut että?

Endokrinologi Helena Miettinen kuvailee kolumnissaan, miten tulevaisuuden tekoäly ehkä auttaa lääkäriä väistelemään inhimillisiä virheitä työssään.

  • 1.12. 13:19

TOIMITUKSELTA

Onkohan se vaarallista?

Viisi maakuntaa, joissa sijaitsee yliopistollinen keskussairaala, tiivistävät yhteistyötään. Taas yksi huoli lisää.

  • 1.12. 12:23

SUOLISTOSYÖPÄ

Ihmisiä pitää ravistella

Iso osa suolistosyöpään kuolemisista voitaisiin estää kattavan seulonnan avulla. Suomessa se on katkolla.

  • 1.12. 11:10

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Valvontayksikön osastonylilääkäri

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Carea Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä

Kolmea kirurgian erikoistuvaa lääkäriä

Kahta ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriä

Vastaamme noin 171 000 asukkaan hyvinvoinnista Kymenlaaksossa. Kymenlaakson keskussairaala sijaitsee Kotkassa noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Kymenlaakson psykiatrinen sairaala sijaitsee Kouvolassa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, joustavat työajat, säännöllisen ja monipuolisen mahdollisuuden kouluttautumiseen ja mahdollisuuden osa-aikatyöhön.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.