UNITAUTI
Erpo Pakkala, 11.1.2012, 9:32Narkolepsiakorvausten maksaminen alkoi
Lääkevahinkovakuutuspooli on aloittanut sikainfluenssarokotteeseen liittyvien narkolepsiakorvausten maksamisen.
Korvauksia maksetaan nyt 78 lapselle ja nuorelle. Pooli on saanut yhteensä 111 narkolepsiasta johtunutta vahinkoilmoitusta. Muiden ilmoitusten selvittelytyötä jatketaan.
Narkolepsiaan sairastuneille maksetaan tilapäisen haitan ennakkokorvauksena 8 700 euroa.
– Nyt ei vielä voida arvioida kenellekään narkolepsiaan sairastuneelle aiheutuvaa lopullista haittaa. Terveydentilan vakiintumiseen ja pysyvän haitan korvauksen tarkempaan määrittämiseen tulee kulumaan pitkähkö aika. Tämä ajankohta joudutaan arvioimaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti, mutta todennäköisesti se on aikaisintaan 3-5 vuoden kuluttua narkolepsian oireiden puhkeamisesta, sanoo yksikönjohtaja Asko Nio.
Alle 18-vuotiaan pysyvän haitan korvaus maksetaan kahdessa erässä: ensin ns. nuoren henkilön korvaus ja 18 vuoden iän täyttymisen jälkeen varsinainen korvaus, jonka perusmäärä haittaluokassa 4 on 13 600 euroa vuonna 2012.
– Esimerkiksi 10-vuotias saa nyt ennakkokorvauksina yhteensä noin 11 700 euroa ja lisäksi 18 vuotta täytettyään tuolloista haittaluokkansa perusmäärää vastaavan korvauksen. Narkolepsiaan sairastuneen 18-vuotiaan ennakkokorvaukset nyt ovat 22 300 euroa, kertoo yksikönjohtaja Asko Nio.
Sairauden hoidosta aiheutuneet hoito-, matka- ja lääkekulut sekä muut tarpeelliset kulut korvataan todellisten kustannusten mukaisesti. Myös lasten vanhemmille aiheutuneet hoitoon liittyvät kustannukset ja mahdollinen ansionmenestys arvioidaan ja korvataan tapauskohtaisesti.
Lisäksi aikanaan voi tulla maksettavaksi ansionmenetyskorvaus, mikäli narkolepsiasta aiheutuu työkyvyttömyyttä.
Vahingonkärsineiden tilaa seurataan ja korvausten maksaminen tulee kestämään koko heidän elinikänsä.
Ihan huijausta nämä rokotteet
"Vihreässä teessä olevalla epigallokatekiinilla (EGCg) on influenssaviruksia torjuva vaikutus, osoittaa japanilaistutkimus. Se ehkäisee erityyppisiä influenssaviruksia, joihin sisältyy myös H1N1-virus."
http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=1513358
Lisäksi muillakin luonnollisilla ruoka/juoma-aineilla on havaittu samanlaisia terveysvaikutuksia jotka ylläpitävät vastustuskykyä huomattavasti halvemmalla. Tämä oli turhaa verovarojen huijausta sekä ihmisten sairastuttamista. Moni sai rokotteesta jonkinlaisia sivuvaikutuksia, osa pahojakin, toiset saivat narkolepsian. Mitä tällä estettiin? Ei yhtään mitään jos verrataan maihin missä ketään ei rokotettu. flunssaan ja influenssaan kuolee jatkuvasti ihmisiä koska eivät osaa pitää huolta terveydestään. Sellaiset voivat minun puolestani mennäkkin piikille hakemaan narkolepsiansa mutta terveyden ihmisten pelottelu oli todella törkeää kuten näiden korvauksien pieni määräkin vaikkei se tuokkaan takaisin menetettyjä aikoja saatika saa mitään irti niistä korvauksista kun nukahtelee kesken.
Taudeilta suojautuminen ei ole niin yksinkertaista, että voisit sitä ymmärtää ilman tieteellistä koulutusta.
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »

Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.