Virpi Ekholm, 7.10.2005, 9:32

Naisparien hoitoja ei aiota kieltää

Oikeusministeri Leena Luhtanen päätti torstaina, että hedelmöityshoitolain valmistelua jatketaan hänen edeltäjänsä Johannes Koskisen linjausten pohjalta.

Esityksen mukaan hoitoa voidaan antaa myös yksinäisille naisille ja naispareille. Hoitoa ei kuitenkaan saisi antaa, jos on ilmeistä, että lapselle ei voida turvata tervettä kehitystä.

Yksinäisille naisille ja naispareille annettavan hedelmöityshoidon edellytykseksi ei asetettaisi sitä, että sukusolujen luovuttaja voitaisiin vahvistaa lapsen isäksi.

Lapsella olisi 18 vuotta täytettyään oikeus saada tietää biologinen alkuperänsä. Se edellyttäisi kuitenkin, että lapselle olisi kerrottu, että hän on saanut alkunsa hedelmöityshoidon tuloksena. Tämä olisi esityksen mukaan perheen sisäinen asia.

Sijaissynnytysjärjestelyjä laissa ei sallittaisi.

Tällä hetkellä hedelmöityshoidoista ei ole lakia. Naisparit ja yksinäiset naiset voivat saada hoitoa omalla kustannuksellaan. Myös sijaissynnytyksiä järjestetään joissakin klinikoissa, mutta ne ovat hyvin harvinaisia.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2