Maria Tojkander, 29.8.2006, 12:16

Mehusta muistia

Hedelmä- ja vihannesmehujen runsas juominen voi viivästyttää Alzheimerin taudin puhkeamista. Tutkimus julkaistaan The American Journal of Medicine -lehdessä syyskuussa.

Alzheimerin taudin riski oli 76 prosenttia alempi niillä, jotka joivat hedelmä- ja vihannesmehuja useammin kuin kolmasti viikossa verrattuna niihin, jotka joivat mehuja harvemmin kuin kerran viikossa. Mehuja kaksi tai kolme kertaa viikossa juoneilla riski aleni 16 prosenttia.

Qi Dain tutkimusryhmä seurasi kahta tuhatta koehenkilöä kymmenen vuoden ajan. Koehenkilöt kuuluivat Kame Projektiin, japanilaisen väestön seurantatutkimukseen. Terveitä koehenkilöitä seurattiin kahden vuoden välein vuoden 2001 loppuun. Hedelmä- ja vihannesmehujen kulutustiedot kerättiin kyselyillä.

Haastattelijat arvioivat koehenkilöiden kognitiivisia kykyjä standardoidun testin avulla. Ne potilaat, joilla havaittiin kognition heikkenemistä, tutkittiin myös kliinisesti.

Tutkijat arvelevat, että mehujen vaikutus perustuu niiden sisältämiin vahvoihin antioksidantteihin, polyfenoleihin.

Nykykäsityksen mukaan Alzheimerin tauti kehittyy, kun aivoihin kertyy beeta-amyloidipeptidiä. Vetyperoksidi välittää kertymisprosessia.

Useat tutkijat ovat arvelleet, että polyfenolit voisivat häiritä beeta-amyloidipeptidin kertymistä ja suojata Alzheimerin taudilta. Toistaiseksi tutkimukset eivät ole vahvistaneet oletusta antioksidanttien Alzheimerin taudilta suojaavasta vaikutuksesta.

The American Journal of Medicinen haastattelema Qi Dai aikoo seuraavaksi tutkia sitä, liittyvätkö korkeat veren polyfenolipitoisuudet alentuneeseen Alzheimerin taudin riskiin.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2