Erpo Pakkala, 18.1.2005, 8:53

Masennuspotilaan lääkehoito jää usein kesken

Vakavaa masennusta potevat lopettavat usein lääkehoidon liian aikaisin, osoittaa Helsingin yliopistossa valmistunut väitöstutkimus. LL Tarja Melartin selvitti väitöksessään vakavasti masentuneiden potilaiden monihäiriöisyyttä ja ennustetta sekä heidän erikoissairaanhoidossa saamaansa hoitoa.

Tutkimus on osa Kansanterveyslaitoksen Vantaa Depression Study -tutkimushanketta, ja siihen osallistui 269 vakavaa masennusta sairastavaa psykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoito- ja sairaalahoitopotilasta.

Tutkimus osoitti, että useimmat vakavaa masennusta sairastavat psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaat kärsivät monista samanaikaisista psykiatrisista häiriöistä. Yli puolella tutkimuspotilaista havaittiin vakavan masennuksen lisäksi ahdistuneisuushäiriö (57 %), vajaalla puolella persoonallisuushäiriö (44 %) ja neljänneksellä alkoholiriippuvuus tai alkoholin väärinkäyttö. Vain viidennes potilaista sairasti pelkästään vakavaa masennusta.

Melartin havaitsi, että täydellinen toipuminen vakavasta masennuksesta vei aikaa keskimäärin kahdeksan kuukautta. Uudet hoitomenetelmät eivät ole nopeuttaneet paranemista. Potilaat kyllä reagoivat hoitoon melko nopeasti, 4–8 viikon kuluessa, mutta ongelmaksi muodostui pitkäkestoinen osittaisen toipumisen tila, jonka aikana toimintakyky oli edelleen heikentynyt ja myös depressiivinen oireilu jatkui, vaikkakin lievempänä. Mitä syvempi masennus ja mitä useampia yhtäaikaisia psykiatrisia häiriöitä potilaalla oli, sitä pitempään toipuminen yleensä kesti.

Masennuksen vakavuus oli myös voimakas sairauden uusiutumista ennustava tekijä. Puolentoista vuoden seurannan aikana noin 40 prosenttia potilaista sairastui vakavaan masennukseen uudelleen.

Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa 88 prosenttia potilaista sai lääkehoitoa sairauden akuutin vaiheen alussa. Psykososiaalista tukea sai 98 prosenttia ja varsinaista terapiaa 16 prosenttia potilaista.Antidepressiivinen lääkehoito keskeytyi kuitenkin noin puolella potilaista liian aikaisin, ja usein potilaan oman päätöksen perusteella. Potilaat suhtautuivat lääkkeiden käyttöön kielteisemmin kuin psykososiaaliseen tukeen, ja kielteinen asenne ennakoi usein hoidon liian aikaista keskeytymistä. Kokonaan ilman hoitokontaktia oli seurantajakson lopussa noin kolmannes sellaisista potilaista, jotka eivät olleet täysin toipuneet sairaudestaan.

Melartinin mukaan depression tulisi kansansairautena olla samalla viivalla muiden vastaavien sairauksien kanssa, jotta mahdollisuudet toimintakyvyttömyyden ja itsemurhien ehkäisemiseksi paranisivat.

Melartinin väitöskirja ”Vakavasti masentuneen potilaan monihäiriöisyys, ennuste ja saatu hoito psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa” tarkastetaan perjantaina 21.1.2005 klo 12 HYKS:n Lapinlahden sairaalan isossa luentosalissa, Lapinlahdentie 1.

Lähetä

Tulosta