Hanna Koivisto, 8.12.2006, 12:55

Malaria nopeuttaa aidsin leviämistä

Malaria saattaa nopeuttaa aidsin leviämistä, arvelee amerikkalainen tutkijaryhmä. Fred Hutchinson Cancer Research Centerin ja Washingtonin yliopiston tutkijoista koostuva ryhmä tutki HIV:n nopeaa leviämistä Kisumun kaupungissa Keniassa.

Tutkijoiden mukaan malaria voi kymmenkertaistaa veressä olevien HI-virusten määrän, jolloin virus siirtyy helpommin kantajan kumppaniin. HI-viruksen heikentämät ihmiset ovat puolestaan haavoittuvampia saamaan malarian. Myös herpes ja tuberkuloosi saattavat lisätä HIV-tartunnan riskiä.

Tutkijat arvioivat, että noin 5-10 prosenttia kaikista HIV-tartunnoista ja noin miljoona malariatapausta johtuu tästä malarian ja HIV:n yhteisvaikutuksesta.

Tutkijat ryhtyivät tutkimaan malarian ja HIV:n, kahden Afrikan tappavimman taudin yhteyttä, koska HIV tuntui leviävän nopeammin kuin seksuaalisen riskikäyttäytymisen perusteella olisi voinut olettaa.

Ryhmän artikkeli julkaistiin Science-lehdessä.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2