Jaa

ALKOHOLIMAINONTA

Mari Heikkilä, 4.5.2011, 8:42

Mainostettu olut maistuu suomalaisnuorille

Suurin osa suomalaisnuorista näkee jatkuvasti alkoholimainontaa. Se myös vaikuttaa alkoholin ostopäätöksiin, ilmenee NS Gallupin Suomen ASH ry:lle tekemästä tutkimuksesta. Kaveripiirissä yleisimmin käytettävät alkoholituotteet (olut, siideri ja lonkero) ovat samoja, joiden mainonnan nuoret havaitsevat parhaiten.

Maalis-huhtikuussa tehdyssä kyselyssä alkoholimainontaa oli havainnut 88 prosenttia 13-17-vuotiaista. Nuorista 80 prosenttia oli nähnyt alkoholimainontaa viimeisten parin viikon sisällä.

Useimmiten alkoholimainontaa törmätään televisiossa, kaupoissa ja lehdissä. Noin puolet on lisäksi havainnut alkoholia käsittelevää ulkomainontaa.

Tulokset ovat lähes identtisiä kaksi vuotta aikaisemmin toteutetun vastaavan tutkimuksen kanssa, joten tilanne ei ole mennyt parempaan suuntaan.

- Sosiaali- ja terveysministeriön alkoholimainonnan rajoituksia pohtineen työryhmän muistiossa todettiin, että rajoitukset ovat jossain määrin vähentäneet lasten ja nuorten altistumista alkoholimainonnalle. Tämä ei pidä paikkaansa, toteaa Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

Haran mukaan alkoholimainonta itsessään lisää nuorten kiinnostusta kaikkiin alkoholituotteisiin ja niiden käyttöön.

- On piittamattomuutta perustella vähäistä säätelyä kansainvälisen viestinnän välittymisellä Suomeen, koska kyse on viime kädessä siitä, haluammeko suojella lapsia ja nuoria terveydelle vahingolliselta markkinoinnilta.

Aikuisten humalajuominen ahdistaa

Nuorten myönteisyys ja kielteisyys aikuisten humalajuomiseen on lisääntynyt vuodesta 2009. Välinpitämätön suhtautuminen oman ikäisten humalajuomiseen on sen sijaan lisääntynyt. Aikuisten humalajuomista kolmasosa nuorista piti ahdistavana; tytöt poikia enemmän.

Mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä varmemmin hän suhtautuu kielteisesti oman ikäistensä ja aikuisten humalajuomiseen. Iän karttumisen myötä alkoholin käyttöä kohtaan tunnettu kielteisyys muuttuu välinpitämättömyydeksi tai jopa myönteiseksi suhtautumiseksi hyvinkin nopeasti. 16- ja 17-vuotiaista enää runsas neljännes ajattelee humalajuomisesta kielteisesti.

-Kuka kantaa vastuun siitä, että alkoholinkäyttö nuorten kaveripiirissä on lisääntynyt tänä vuonna parin vuoden takaisista lukemista? Alkoholimainonta tulisi kokonaan kieltää, mutta edes alkoholin mielikuvamainonnan kielto olisi askel oikeaan suuntaan, toteaa Hara.

Tutkimusta varten haastateltiin 834 maalis-huhtikuussa 13-17-vuotiasta nuorta.

Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2