Inkeri Koskela, 15.3.2006, 14:48

Lääke vähentää sydänoperaatiota

Suomalaisasiantuntijat suhtautuvat toiveikkaan kriittisesti alkuviikon tutkimusuutiseen rosuvastatiinin vaikutuksista ateroskleroosin plakin vähentymiseen.

– Vaikutuksia sydänkuolemien määrään ei vielä tiedetä. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa osoitettu, että laskemalla kolesteroli tarpeeksi alas, ateroskleroosin plakin kokoa voidaan pienentää, Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Veikko Salomaa toteaa.

Salomaa uskoo, että uuden tiedon avulla erilaisia invasiivisia toimenpiteitä kuten ohitusleikkauksia tai pallonlaajennuksia voidaan välttää tai ainakin lykätä. Salomaa ei kuitenkaan uskalla mennä arvioimaan, oliko tutkimuksessa saavutettu plakin vähennys merkittävä sydäntapahtumien kannalta.

– Eihän se kamalan suuri ollut. JAMA:n pääkirjoitus taisi kuvailla sitä vaatimattomaksi (modest).

Journal of American Medical Association -lehti julkaisi tutkimuksesta nyt sähköisen version. Tutkimus julkaistaan lehden huhtikuun numerossa.

Tärkeintä kolesterolin laskeminen

Statiinien on jo aiemmin osoitettu vaikuttavan positiivisesti plakin koostumukseen. Salomaan mukaan nyt saadut pienenemistulokset eivät kuitenkaan ole välttämättä sidoksissa tutkimuksessa käytettyyn rosuvastatiiniin.

– Luultavasti sama tulos voidaan saada myös muilla statiineilla. Jo nyt tiedetään, että halvemmilla simvastatiineilla voitaisiin päästä paljon parempiin hoitotuloksiin kuin mitä nyt päästään.

Kolesterolilääkkeiden hinnat vaihtelevat rajusti. Esimerkiksi atorvastatiini on simvastatiinia noin 4–5 kertaa kalliimpi eikä niiden hoitotehossa ole useinkaan merkittävää eroa.

Tutkimuksessa teknisiä heikkouksia

Mediuutisten haastattelemat asiantuntijat pitävät myös ongelmallisena sitä, ettei tutkimuksessa käytetty kontrolliryhmää. Myös tutkimuksen keskeyttäneiden osuus oli huomattavan iso, 31 prosenttia. Toisaalta tutkimus raportoi näistä avoimesti ja yksityiskohtaisesti. Tutkimuksen yleistettävyyttä pidettiin myös ongelmallisena, sillä 70 prosenttia tutkituista oli sepelvaltimotautia sairastavia miehiä.

Salomaa kommentoi Ylen tv-uutisille tiistaina kuitenkin uskovansa, että kolesterolilääkkeiden myynti kasvaa entisestään. AstraZenecan osakekurssi onkin noussut viikossa reilut kymmenen prosenttia.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2