LISÄÄ TUKEA
Ursula Grönvall, 15.5.2012, 9:31Lääkärit perustavat syöpäsäätiön lapsille
Lasten syöpälääkärit perustavat lapsille oman syöpäsäätiön turvaamaan harvinaisten syöpien hoitojen kehittämistä.
Taustalla on huoli, ettei lasten syöpiä enää saada hoidettua julkisin varoin uusimpien hoito-ohjelmien mukaisesti, koska niiden laatiminen ja päivittäminen on kallista.
– Lasten hematologi- ja onkologiyhdistyksessä heräsi ajatus, että jotakin täytyy tehdä, sanoo professori Toivo Salmi.
Tyksin lasten syöpäosaston ylilääkärin tehtävästä eläkkeelle jäänyt Salmi ryhtyi selvittämään varojenkeruumahdollisuuksia ja tuli siihen tulokseen, että säätiö on paras vaihtoehto.
Mukaan säätiötä perustamaan on lähtenyt ammattilaisia esimerkiksi juridiikan, viestinnän ja mainonnan alalta. Yhteistyökumppanien avulla varmistetaan toiminnan jatkuvuus perustamisen jälkeen.
Hus ei lähtenyt mukaan
AAMU Suomen Lasten Syöpäsäätiön perustamisesta päätettiin lopullisesti helmikuussa. Nyt meneillään on perustajajäsenten ja säätiöltä vaadittavan alkupääoman, 25?000 euron, keruu.
– Summa alkaa olla koossa. Tavoite on, että saamme lähetettyä perustamislupahakemuksen patentti- ja rekisterihallitukseen toukokuun aikana, Salmi sanoo.
Suurin osa alkupääomasta on saatu yksityishenkilöiltä. Salmi on lähestynyt myös kaikkia yliopistosairaalapiirejä pyynnöllä lähteä tukemaan säätiön perustamista.
Lahjoituksen ovat antaneet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, joka on myös perustajajäsen, sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla osallistumisesta ei ole vielä päätetty.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri päätti, ettei se tue säätiön perustamista.
– Se oli hiukan odotettavissa oleva asia. On ymmärrettävää, etteivät piirit voi lähteä kovin helposti mukaan, kun pyyntöjä tulee niin monesta suunnasta, Salmi sanoo.
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat lääkäreitä eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »
PALVELUT
Erpo Pakkala, 24.5.2013Suurkuluttajat kuormittavat eniten
Potilaat siirtyvät luukulta toiselle, koska kokonaisuus ei ole kenenkään vastuulla. »
