Kivessyöpä nostaa toisten syöpien riskiä
Kivessyövästä selviytyneillä on suurempi riski sairastua toiseen syöpään. Tutkimuksen mukaan 35-vuotiaan miehen todennäköisyys sairastua syöpään seuraavan 40 vuoden kuluessa on noin yksi neljästä, mutta 35-vuotiaan kivessyöpäpotilaan todennäköisyys on yksi kolmesta.
Kivessyövän sairastaneiden riski saada uusi syöpä oli koholla noin 35 vuotta hoitojen jälkeen. Riski oli sitä suurempi, mitä nuorempana taudin oli sairastanut.
Potilaita oli leikkauksen jälkeen hoidettu joko sädetyksellä, solunsalpaajilla ja hormoneilla tai kummankin hoidon yhdistelmänä. Aiemmin käytetyt korkeat sädehoitoannokset näyttävät lisäävän uuden syövän vaaraa, mutta myös solunsalpaaja- ja hormonihoitojen seurauksena on kohonnut syöpäriski. Nykyään sädeannoksia on pienennetty ja sädetyksen kohdealueet ovat tarkentuneet.
Kivessyövästä selviytyneillä on vaara sairastua lähielinten eli virtsarakon, haiman tai munuaisen syöpään tai vatsasyöpään. Tutkimus paljasti ensimmäistä kertaa selkeän riskin sairastua keuhkopussin mesotelioomaan ja ruokatorven syöpään. Syytä tähän ei tiedetä.
Nuorten tauti
Kivessyöpä on hyvän ennusteen sairaus. Yli 90 prosenttia sairastuneista selviää taudistaan oireettomana kymmenen vuoden kuluttua. Useimmista syövistä poiketen siihen sairastuvat varsinkin nuoret.
Vuonna 2003 Suomessa todettiin alle 90 kivessyöpää, ja siihen kuoli kahdeksan miestä. Suomessa kivessyöpä on harvinainen sairaus ja taudin ilmaantuvuus meillä on alimpia koko maailmassa. Esimerkiksi Tanskassa kivessyöpää on Suomeen verrattuna kolminkertaisesti.
Kivessyöpäpotilaiden syöpäriskiä tarkastellut tutkimus perustui poikkeuksellisen suureen potilasmäärään hyvin pitkältä ajalta: seurannassa oli yli 40 000 kivessyöpäpotilasta vuosina 1943–2001. Uusia syöpiä ilmeni 2285.
Tutkimuksessa oli mukana 14 rekisteriä Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Joukossa on myös suomalaismiehiä, sillä tutkimukseen sisältyivät Suomen Syöpärekisterin tiedot vuosilta 1953–2001. Tutkimusartikkeli on ilmestynyt syyskuun Journal of the National Cancer Institute -lehdessä.
Aiemmin verkkopalvelussa
Keinoja on
Elina Heino, 21.5.2012Terveyskeskuslääkärikin voi seuloa lasten sydänääniä
Lapsen sydämen viattomien ja vaarallisten sivuäänten erottamiseen on helppo menetelmä. »
SÄÄSTÖT
Ilkka Jauhiainen, 18.5.2012Tyks kiristää vyötä
Noin 250 alle vuosi sitten suunniteltua uutta vakanssia jää perustamatta. »
