TUNNUSTUS

Kaksi palkintoa samana päivänä – Painonhallintatalolle satoi tunnustuksia

  • 12.10. 09:27

Nina Airisto

Kuva: Colourbox

Terveyskylän taloperheeseen ja Hyks Vatsakeskukseen kuuluva Painonhallintatalo on palkittu yhteiskunnallisesti ja kansanterveydellisesti merkittävästä toiminnastaan.

Painonhallintatalo sai meriiteistään tänä vuonna sekä Suomen lihavuustutkijat ry:n että Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry:n myöntämät palkinnot.

 

Suomen lihavuustutkijat perustelevat palkinnon myöntämistä Painonhallintalolle sillä, että sen toiminta virtuaalipalveluineen on monimuotoista ja edustaa inhimillistä ”I love me” -otetta. Tiimin valmentajia kiiteltiin innosta ja lämmöstä tekemisessään, Hus tiedotti palkinnosta.

Arvo ry palkitsi Painonhallintalon vuoden vaikuttavimpana tekona. Arvo ry:n mukaan Painonhallintatalossa yhdistyvät laajat yhteiskunnalliset vaikutukset ja innovatiivinen toimintatapan.

Palkinnon perusteluissa mainitaan myös, että painonhallinto on kansallisesti keskeinen terveyskysymys, ja Painonhallintatalon virtuaalipalvelut lisäävät potilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä hoitoon. Lisäksi palveluissa hyödynnetään teknologiaa potilashoidossa kustannustehokkaalla tavalla.

Samoin Painonhallintatalon lähestymistapa painonhallintaan keräsi Arvolta kiitosta. Kun perinteisesti lihavuuden hoidossa on usein keskitytty vain oikeanlaiseen ravitsemukseen ja liikuntaan, niin Painonhallintatalo ottaa potilaan kokonaisvaltaisesti huomioon.

Painonhallintatalossa keskitytään kaikkiin painonhallinnan kannalta olennaisiin osa-alueisiin eli ravitsemukseen, liikuntaan, uneen, stressiin ja psykologiseen painonhallintaan. Huomiota kiinnitetään etenkin painonhallinnan psykologiseen puoleen, mikä lisää palvelun vaikuttavuutta.

 

Arvo ry:n myöntämän palkinnon vastaanotti projektipäällikkö Laura Suojanen Husilta.

– On mahtavaa saada arvostusta ja kunnioitusta työlle, jota on tehty pitkään ja sitkeästi. Digitaalisten ratkaisujen kautta voidaan tavoittaa suuri määrä ihmisiä. Tällä hetkellä palvelua käyttää jo 400 potilasta, mutta tavoitteenamme on totta kai se, että palvelua voisivat käyttää kaikki lihavuudesta kärsivät suomalaiset. Palvelulla on mahdollisuuksia laajentua myös kansainvälisesti, Suojanen kommentoi Arvo ry:n tiedotteessa.

Pelkästään Uudellamaalla 160 000 ihmisellä olisi tarvetta lihavuuden hoitoon.

Painonhallintatalon virtuaaliseen terveyslaihdutusvalmennukseen voi hakeutua oman lääkärin lähetteellä kaikkialta Suomesta. Kokonaisvaltainen elämäntapavalmennus kestää 12 kuukautta, minkä aikana valmennettava ja hänen oma valmentajansa kommunikoivat verkkoympäristössä.

 

 

Uusin lehti

Tapahtumat

Rahoitus on toistaiseksi jäänyt sote-keskusteluissa sivurooliin, vaikka rahoituksen järjestäminen ohjaa merkittävästi toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Terveysalan rahoitus -tapahtuma käy läpi, mitä sote-alan rahoituksen tulevaisuudesta tiedetään nyt, mitä sen suhteen on suunnitteilla sekä millainen rahoitusmalli toimisi hyvin tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen sektori toimivat yhä enemmän yhteistyössä. Tapahtumassa selvitetään myös mitkä ovat nykyisen lääkerahoitusjärjestelmän suurimmat ongelmat sekä kuinka niitä ratkotaan. Tule päivittämään tietosi, oppimaan uutta, osallistumaan keskusteluun sekä verkottumaan.

Kaikki tapahtumat

Uusimmat uutiset

Medirekry: Työpaikat

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Kari Kataja: Äitiyspakkauksia ja yhteiskehittämistä

Tekes on kumppanina yhdessä VTT:n ja Sitran kanssa Janssen Research & Developmentin ja Johnson & Johnson Innovationin maailmanlaajuisessa Next-Gen Baby Box QuickFire Challenge -innovaatiokilpailussa, jossa etsitään mullistavia ratkaisuja lasten ja vanhempien terveyden edistämiseksi. Kilpailu tarjoaa innostavan mahdollisuuden Suomelle ja suomalaisille yrityksille olla luomassa uutta ekosysteemiä.

  • 21.6. 11:42

Sisulla ja rohkeudella

Nykyisten suomalaisten terveys- ja hyvinvointialan saavutusten juuret ulottuvat liki sadan vuoden taakse. Ensimmäiset neuvolat perustettiin Arvo Ylpön aloitteesta 1920-luvulla. Ylppö oli myös vaikuttaja laajemminkin suomalaisessa lääketieteen ja talouselämän kehityksessä toimien mm. tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Orionin johtokunnassa.

  • 18.4. 12:01

Yhteistyöllä kasvua terveysteknologia-alalle

Terveysala on saanut ansaitsemansa roolin kansallisten painopisteiden joukossa! Yksi syy on ollut terveysteknologian kasvu merkittäväksi vientialaksi viimeisen parikymmenen vuoden aikana. Vuonna 2015 vientiä oli 1,9 miljardin euron arvosta. Alustavien tietojen mukaan 2 miljardin raja rikkoutui viime vuonna. Kansantalouden kannalta vähintään yhtä tärkeää on, että vienti on suurempaa kuin tuonti. Vuonna 2015 kauppatase oli 900 miljoonaa.

  • 27.2. 12:23

Medirekry

Kaupallinen yhteistyö
GSK (GlaxoSmithKline)

Asiantuntijalääkäriä (Medical Advisor)

GSK (GlaxoSmithKline) on tiedelähtöinen, globaali terveydenhuoltoalan yritys. Tutkimme ja valmistamme innovatiivisia lääkkeitä, rokotteita ja itsehoitovalmisteita, joiden avulla autamme ihmisiä elämään terveempinä pidempään. Maailmanlaajuisesti meitä on noin 100 000 ja toimimme 115 eri maassa. Suomessa meitä on noin 130 ja toimistomme sijaitsee Espoon Isossa Omenassa.

Kuopion yliopistollinen sairaala

ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN VIRAT (16) Akuuttilääketiede (2)

Kuopion yliopistollinen sairaala on lähes 4500 ihmisen työpaikka. Hoitotyön ammattilaisia KYSissä työskentelee 2800. Suuri organisaatio on täynnä mahdollisuuksia kehittyä työssä ja edetä uralla. Vuonna 2015 KYSiin valmistui Suomen modernein sairaala.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

NEUVOLATOIMINNAN YLILÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote)

OPISKELUHUOLLON VASTUULÄÄKÄRIÄ

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 132 000. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa.

Summa

Summa kokoaa Talentumin lehdet ja bisneskirjat yhteen paikkaan. Lehden tilaajat voivat lukea Mediuutisia maksutta myös Summassa. Kokeile kuukauden ajan maksutta, et sitoudu mihinkään.