YLÖS TUOLISTA
Erpo Pakkala, 7.9.2011, 10:55Istuminen heikentää lihaksia liikunnasta huolimatta
Runsas istuminen heikentää nuorten vatsa- ja selkälihasten voimaa riippumatta harrastetun liikunnan määrästä, osoittaa LL Niko Paalanteen väitöstutkimus.
Aktiivisemmin liikkuvien lihasvoima oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin vähemmän liikkuvilla. Toisaalta televisiota runsaasti katsovien lihasvoima oli televisiota vähän katsovia huonompi riippumatta siitä, kuinka paljon he harrastivat liikuntaa.
Vartalon lihasvoiman ja alaselkäkivun yhteyttä on tutkittu runsaasti viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta tulokset ovat ristiriitaisia.
Paalanteen tutkimuksessa alaselkäoireilla tai niiden vakavuudella ei ollut yhteyttä vartalon lihasvoimaan tai seisomatasapainoon. Myöskään oireiden ja vartalon ojentajalihasten rasvoittumisen tai poikkipinta-alan välillä ei todettu olevan yhteyttä.
- Yksittäisillä lihasvoima- tai magneettitutkimuksilla ei voida arvioida selkäoireilun vakavuutta. Säännöllinen harjoittelu on kuitenkin suositeltavaa ja runsasta istumista tulee välttää vatsa- ja selkälihasvoiman ylläpitämiseksi, Paalanne toteaa.
Suojaavat tekijät pitää tunnistaa
Paalanteen mukaan selkäoireilu nuorena ennustaa usein myös selkäoireita aikuisena.
- Kivulta suojaavat tekijät pitäisi pystyä tunnistamaan jo nuoruudessa, jotta kroonista kipua aikuisiällä voitaisiin ehkäistä
Tutkimukseen osallistui 874 vuonna 1986 syntynyttä nuorta Oulun seudulta. Nuorten elintavat ja selkäoireet selvitettiin kyselyllä. Selkä- ja vatsalihasten voima sekä tasapaino seistessä mitattiin. Osalle nuorista tehtiin kaksi vuotta myöhemmin alaselän magneettitutkimus, jolla selvitettiin selkälihasten poikkipinta-ala ja rasvan määrä.
UUDET INNOVAATIOT
Erpo Pakkala, 22.2.2012Aivokirurgiaa voidaan tarkentaa entisestään
Neurokirurgi voi uusien menetelmien avulla nähdä potilaan aivoihin pintaa syvemmälle. »
VÄITÖSTUTKIMUS
Ursula Grönvall, 21.2.2012Tunteilla merkittävä rooli painonhallinnassa
Tunnesyöjät ja masentuneet syövät energiapitoisia ruokia useammin kuin muut. »
