Intian HIV-luvut heittävät miljoonilla
Arvioit Intian HIV-potilaiden määrästä vaihtelevat rajusti. YK arvioi HIV-potilaiden määräksi 5,7 miljoonaa. Brittiläisessä lääketieteellisessä BMC Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo määräksi 3,2 miljoonaa.
BBC:n mukaan luvut heittävät, koska ne on tehty eri menetelmillä. Brittitutkimus tehtiin Etelä-Intian Andra Pradeshin osavaltiossa, jossa on maan pahin HIV-tilanne. Tutkijat keräsivät verinäytteet 12 600 ihmiseltä. Tällä menetelmällä alueella arvioitiin asuvan 45 000 HIV-potilasta. Virallisella tutkimusmenetelmällä arvioksi saatiin 112 000.
Virallisella menetelmällä arviot HIV-potilaiden määrästä kerätään neuvoloiden, sukupuolitautien klinikoiden ja julkisten sairaaloiden tilastoista. Tutkijat uskovat, etteivät näitä palveluja käyttävien ihmisten HIV-luvut anna kattavaa kuvaa koko maan tilanteesta.
Vaikka HIV-luvut näyttävät YK:n arvioita pienemmiltä, huoli HIV-epidemian leviämisestä ei vähene. Jos epidemiaa ei saada pysäytettyä, se voi uhata myös maan talouskasvua. Nykyisin talous kasvaa kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Talouskasvu voi jäädä prosenttiin, jos HIV-epidemiaa ei saada taltutettua.
Aiemmin verkkopalvelussa
VÄITÖSTUTKIMUS
Heidi Kähkönen, 14.5.2012Huono työnjako haittaa kotihoitoa
Työntekijöiden kiire vähenee, jos he hoitavat ruuhka-aikana vain pakolliset asiat. »
