POTILASTIEDOT
Niclas Storås, Tietoviikko, 9.5.2012, 9:38Husin jättijärjestelmän hankinta alkaa syksyllä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti maanantaina uuden potilastietojärjestelmän hankinnasta.
Uuden potilastietojärjestelmän rakentaminen on mittava it-hanke. Valmistuessaan sillä on arviolta 50 000 käyttäjää. Järjestelmä sisältää pääkaupunkiseudun kuntien perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipuolen palvelut.
Tietojärjestelmän hankinta alkaa ensi syksynä. Jo nyt Hus on tavannut niin kansainvälisiä kuin suomalaisia it-myyjiä. Käytännössä myyjät ovat käyneet esittelemässä tuotteitaan. Osa yrityksistä on ilmoittanut Husille tekevänsä keskenään yhteistyötä.
– Tällä hetkellä vastaavien tietojärjestelmien ylläpitoon kuluu 30 miljoonaa euroa vuodessa, kertoo Husin hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen Tietoviikolle.
Hänen mukaansa toivomus on, että uusi järjestelmä olisi nykyistä halvempi. Tosin varmuutta siitä ei vielä kuitenkaan ole. Onnistuessaan uusi it-järjestelmä myös parantaa hoidon laatua ja tehostaa työntekoa.
Lehtonen kertoo, että terveydenhuoltopalveluita ollaan muutenkin uudistamassa. Uuden tietojärjestelmän toivotaan auttavan uudenlaisissa toimintatavoissa.
Pattitilanteita tiedossa
Mitään päätöksiä ei kuitenkaan vielä ole löyty lukkoon. Siitä ei ole tietoa toimiiko järjestelmä pilvessä vai omilla palvelimilla. Palvelusopimus toimittajan kanssa tehdään todennäköisesti 10 –15 vuodeksi.
Kyseessä on sen verran iso hanke, että pattitilanteita on varmasti luvassa. Lehtosen mukaan Hus onkin varautunut, että ongelmatilanteita tulee. Entä pitääkö aikataulu?
– Maailmalta ollaan nähty millaisella vauhdilla tämän kokoisia hankkeita viedään läpi. Pidämme aikataulua realistisena, Lehtonen vakuuttaa.
Yhdysvallat on esimerkkimaa, jossa on lähdetty sähköistämään terveyspalveluitaan voimakkaasti. Tämän vuoksi isoilla it-taloilla on kokemusta vastaavanlaisista hankkeista.
Järjestelmä otetaan käyttöön todennäköisesti vuosina 2015–2016.
TERVEYSTARKASTUKSET
Anna Niemelä, 23.5.2013Lappeenranta auttaa maahanmuuttajia terveyspalveluiden käytössä
Tavoitteena on opastaa maahanmuuttajia tasavertaisiksi kotikunnan terveyspalvelujen käyttäjiksi. »
