Jaa

HUS OSTAAA

Harri Junttila, 31.5.2010, 16:11

Hus aloittaa palvelusetelien tarjoamisen syyskuussa

Husin hallitus päätti tänään, että sairaanhoitopiiri aloittaa palvelusetelikokeilun ensi syksynä. Käytännössä se tarkoittaa, että syyskuun alusta lähtien piiri hankkii Hyks-silmätautien klinikan jonossa oleville potilaille kaihileikkauksia palvelusetelillä, joita annetaan kokeilun alussa 300-500 potilallee kuukaudessa.

Palveluseteli on yksi tapa ratkaista Husin kaihipotilaiden kehno jonotilanne. Piiri on suunnitellut palvelusetelin käyttöönottoa viime syksystä saakka.

Kokeilulla tavoitellaan paria asiaa. Ensinnäkin on tarkoitus kokeilla palveluiden järjestämistä uudella tavalla erikoissairaanhoidossa eli että sairaala ei itse palvelua toteuta, vaan ostaa sen muualta. Toisaalta tarkoitus on lyhentää jonoa siellä, missä piirin oma kapasiteetti ei riitä.

Husin potilas ei palvelusetelin saatuaan voi mennä mihin tahansa silmiään hoidattamaan, vaan palveluntuottajat ovat Husin hyväksymiä.

Palvelusetelin arvo tulee olemaan potilaalle 610 euroa. Hus puolestaan on laittanut palvelutuottajien yhdeksi hyväksymiskriteeriksi hintakaton, jonka mukaan kaihileikkaus saa maksaa 700 euroa.

Aiemmin verkkopalvelussa
Jaa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Hus aloittaa palvelusetelien tarjoamisen syyskuussa 1.6.2010 8:54

tästä mallia muillekin sairaaloille

Sivu: 1 / 2