HIV-tartunnat kasvussa Suomessa
HIV-tartunnat ovat sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lisääntyneet Suomessa merkittävästi 2000-luvulla. Erityisen paljon ovat lisääntyneet seksivälitteiset HIV-tartunnat . Jos nykyinen trendi jatkuu, seksiin liittyvien vuosittaisten uusien tartuntojen määrä on vähintään kaksinkertainen tämän vuoden lopussa verrattuna tartuntojen määrään viisi vuotta sitten.
Vuonna 2001 seksivälitteisiä tartuntoja todettiin 53. Tämän vuoden loppuun mennessä todetaan arviolta yli sata tartuntaa.
Miehet tuovat virusta Thaimaasta
Miesten keskuudessa ovat lisääntyneet eniten matkailuun liittyvät tartunnat, mutta myös Suomessa saatujen tartuntojen määrä on kasvanut. Tartuntoja saadaan eniten Thaimaassa, mutta viime vuosien aikana lähialueilla saatujen tartuntojen määrä on noussut.
Venäjällä ja Baltian maissa saadut tartunnat voivat lähivuosina ylittää Suomessa saatujen tartuntojen määrän. Tartunnan saaneiden keski-ikä noin 40 vuotta, mikä on noin seitsemän vuotta enemmän kuin viisi vuotta sitten. Suomalaisten naisten seksin välityksellä saadut tartunnat eivät näytä samassa määrin lisääntyneen.
Myös keski-ikäisten homo- ja biseksuaalisten miesten tartunnat ovat lisääntyneet. Kansanterveyslaitoksen tänä vuonna tekemän anonyymin esiintyvyystutkimuksen mukaan homo- ja biseksuaalisten miesten ryhmässä 4,6 prosentilla miehistä oli HIV-tartunta; se on yleisempi kuin ruiskuhuumeiden käyttäjillä. Neljäsosa miehistä ei tiedä tartunnastaan.
Nuorilla toistaiseksi vähän tartuntoja
Alle 25-vuotiailla on Suomessa todettu vähän seksiin liittyviä HIV-tartuntoja. Kuitenkin klamydia- ja kondyloomatartunnat ovat nuorilla yleisiä, mikä viittaa siihen, että kondomia ei käytetä riittävästi. Nuorten hakeutumisesta HIV-testeihin on erittäin vähän tietoa saatavilla. Tartuntoja saattaa olla enemmän kuin on tiedossa.
Vuonna 1998 puhjennut uhkaava epidemia ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa on tällä hetkellä saatu kuriin terveysneuvontapisteverkoston ansiosta.
Maahanmuuttajien tartunnat kuvastavat lisääntynyttä maahanmuuttoa alueilta, joilla HIV on hyvin yleinen. Tällä on merkitystä lähinnä maahanmuuttajien omille yhteisöille, ja vaikutus suomalaiseen alkuperäisväestöön on merkittävä vasta pidemmän ajan kuluttua.
Aiemmin verkkopalvelussa
VÄITÖSTUTKIMUS
Heidi Kähkönen, 14.5.2012Huono työnjako haittaa kotihoitoa
Työntekijöiden kiire vähenee, jos he hoitavat ruuhka-aikana vain pakolliset asiat. »
