VÄITÖSTUTKIMUS

Minna Pihlava, 25.4.2012, 10:51

Heikosti menestyvät koululaiset tupakoivat enemmän

Heikko koulumenestys seitsemännellä luokalla ennustaa säännöllistä tupakointia yhdeksännellä luokalla, ilmeni THL:n tutkijan Marjaana Pennasen väitöstutkimuksessa. Samansuuntainen vaikutus oli vanhempien ja ystävien tupakoinnilla.

Toisaalta tupakoinnin ehkäisyohjelma pystyy väitöstutkimuksen tulosten mukaan ehkäisemään nuorten tupakoinnin aloittamista. Kolmivuotinen ohjelma vaikutti samansuuntaisesti kaikkiin nuoriin riippumatta siitä, miten he menestyivät koulussa tai tupakoivatko heidän vanhempansa tai ystävänsä.

Heikosti koulussa menestyneet nuoret aloittavat tupakoinnin muun muassa siksi, että heidän sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää.

Tulokset osoittavat, että kouluissa tulisi vahvistaa nuoren kykyä vastustaa tupakoinnin sosiaalista painetta ja harjoitella kieltäytymistaitoja. On myös tärkeää motivoida ja tukea tupakoivia vanhempia tupakoinnin lopettamiseen ja ylläpitää kodeissa tupakointikieltoja sekä antaa vanhemmille työkaluja tukea lastensa tupakoimattomuutta.

Tutkimuksessa käytettiin tupakoinnin ehkäisyhankkeen The European Smoking prevention Framework Approach ESFA –aineistoa. Vuosina 1998–2001 hankkeeseen osallistui 27 helsinkiläistä yläkoulua. Tutkimukseen kuului neljä eri kyselymittauskertaa: ensimmäinen seitsemännen luokan alussa ja viimeinen yhdeksännen luokan päättyessä. Yhteensä nuoria osallistui tutkimukseen 1 821. Vastausprosentti oli 65 prosenttia.



Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Re: Heikosti menestyvät koululaiset tupakoivat enemmän 25.4.2012 11:03

"Heikosti koulussa menestyneet nuoret aloittavat tupakoinnin muun muassa siksi, että heidän sosiaalisessa ympäristössään tupakointi on yleisempää."

Eli, se koulumenestys ei sittenkään vaikuta, kuten artikkelissa annettiin ymmärtää.

Sivu: 1 / 3