Miia Soininen, 13.12.2005, 8:18

Haiman solusiirrot alkoivat hyvin

Helsingin Kirurgisen sairaalan aloittamat haiman saarekesolusiirrot ovat onnistuneet hyvin. Hoidot aloitettiin vuoden alussa, ja siirtoja on tehty nyt viidelle potilaalle.

Tuloksia pidetään lupaavina. Siirrot ovat onnistuneet teknisesti hyvin eikä potilailla ole ilmennyt odottamattomia komplikaatioita. Siirto sopii potilaille, joilla on 1-tyypin diabetes ja jotka ovat jo aiemmin saaneet munuaissiirron.

– Yksi potilaistamme saattoi hiljattain lopettaa kokonaan insuliinilääkityksen. Hän sai ensimmäisen saarekesiirron heinäkuussa ja toisen elokuussa ja on nyt toista kuukautta pärjännyt hyvin ilman insuliinia ja voi erinomaisesti. Muutkin potilaat ovat voineet siirtojen myötä vähentää tuntuvasti insuliinimääriä, kertoo osastonylilääkäri Kaija Salmela elinsiirto- ja maksakirurgian klinikasta.

Haimat irrotetaan aivokuolleilta elinluovuttajilta, ja saarekkeet eristetään saarekesolulaboratoriossa, joka toimii Uppsalan yliopistossa. Kliiniset siirrot aloitettiin vuonna 2001 ja tähän mennessä 35 skandinaaviselle potilaalle on tehty saarekesiirto.

Sokeritasapainon hallinta helpottuu

Solusiirre saatetaan potilaaseen infuusiona katetrilla, joka on viety maksan porttilaskimoon. Saarekkeet uivat verivirran mukana pieniin porttilaskimon haaroihin ja suotuisten olosuhteitten vallitessa niihin kehittyy uudisverisuonitus ja ne ryhtyvät tuottamaan insuliinia.

Saarekeinfuusio joudutaan toistamaan yleensä 1–3 kertaa riittävän insuliinin tuotannon aikaansaamiseksi.

Haiman saarekesolusiirron keskeinen hyöty on, että vaarallinen hypoglykemia eli veren liian pieni glukoosipitoisuus saadaan hallintaan ja lääkitys insuliinilla voidaan jopa lopettaa.

Noin puolet koko skandinaavisen siirto-ohjelman läpikäyneistä potilaista on voinut luopua insuliinin otosta. Toistaiseksi pisin insuliinista vapaa seuranta-aika on ollut 39 kuukautta.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2