Hanna Koivisto, 11.12.2006, 13:19

Epiduraali vaikeuttaa imetystä

Epiduraalipuudutus vaikeuttaa imetystä, esittää tuore australialaistutkimus.

Sydneyn yliopiston tutkijoiden mukaan niillä äideillä, jotka käyttävät synnytyksessä epiduraalipuudutusta, on suurempi mahdollisuus kärsiä imetysongelmista ensimmäisen viikon aikana synnytyksen jälkeen. He myös todennäköisesti lopettavat imetyksen aiemmin.

International Breastfeeding Journalissa julkaistuun tutkimukseen osallistui 1 300 vuonna 1997 synnyttänyttä naista. Niistä naisista, jotka eivät käyttäneet analgeetteja kolme neljäsosaa imetti 24 viikon kuluttua synnytyksestä. Petidiiniä tai epiduraalia käyttäneistä naisista imetti vain 53 prosenttia.

Tutkijat arvelevat, että epiduraalissa oleva fentanyyli saattaa aiheuttaa lapsissa uneliaisuutta ja vaikeuttaa äitien maidon tuottamista. Tutkijat painottavat, että riskiryhmässä olevien naisten pitäisi saada asianmukaista imetysneuvoa ja -tukea.

Syy imetyksen lopettamiseen aiemmin voi puolestaan olla se, että puudutusta synnytyksessä käyttäneet naiset eivät kestä imetystä yhtä hyvin kuin ne naiset, jotka selviävät synnytyksestä ilman kivunlievitystä.

BBC:n haastattelema Royal College of Obstetricians and Gynaecologistsin tiedottaja Pat O'Brien rauhoittelee epiduraalia käyttäviä naisia. Vaikka fentanyyli vaikuttaisikin lapseen, imetykseen saattavat vaikuttaa muutkin tekijät, hän sanoo.

Esimerkiksi jos nainen päättää olla käyttämättä epiduraalia, hän saattaa myös olla motivoituneempi imettämään kauemmin. O’Brien myös muistuttaa, että epiduraalista on todettu olevan myös paljon hyötyä.

Aiemmin verkkopalvelussa
Kommentoi artikkelia
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot.
Palaute toimitukselle
Sivu: 1 / 2